Presidentti myönsi kunniamerkkejä

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on myöntänyt tänä itsenäisyyspäivänä kaikkiaan yli 5000 kunniamerkkiä. Suomen Leijonan suurristi myönnettiin oikeuskansleri Paavo Nikulalle. Ensimmäisen luokan Vapaudenristin rintatähtineen sai valtioneuvos Harri Holkeri.

Kunniamerkkejä myönnettiin tänä vuonna hieman viime vuotta vähemmän.

Osa merkeistä oli tänään noudettavissa Helsingin säätytalolta.

Pro Finlandia -mitalin sai kymmenen taiteilijaa suomalaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.

- Se on tietysti omalle työlle suuri tunnustus, mutta näen sen myöskin oman alani kannalta tärkeänä huomionosoituksena. Taideteollinen ja teollinen muotoilu ennen kaikkea on nyt noteerattu tällä tasolla, sanoo
Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalilla palkittu teollinen muotoilija Hannu Kähkönen.

(Seitsemän uutiset 06.12.2001)


Kunniamerkkien määrä on viime vuosina vakiintunut viiden tuhannen paikkeille, kuten tänäkin vuonna. Halonen on muistanut edeltäjiään runsaammin naisia.

Tänään yhteiskunnallisista ansioista palkituista runsaasta 5000 henkilöstä on noin 40 prosenttia naisia.

- Tämä viimeaikainen kehitys kuvastaa toisaalta Tasavallan presidentin tahtoa, mutta ehkä enemmän sitä että yhteiskunta on muuttunut, sanoo Ritarikuntien hallituksen varakansleri Päivi Setälä.

- Kehitys kertoo nimenomaisesti siitä, että naiset ovat Suomessa miehiä koulutetumpia ja siitä, että naiset ovat selvästi yhtä paljon työelämässä kuin miehetkin, Setälä jatkaa.

Kunniamerkkejä on myönnetty yhteensä runsaalle kahdellesadalle tuhannelle suomalaiselle - erityisen paljon presidenttien toimikausien lopussa.

Vuonna 1981 huomionosoitukset jäivät kuitenkin kokonaan jakamatta Kekkosen heikentyneen terveyden takia. Ahkerimmin kunniamerkkejä on myöntänyt Martti Ahtisaari. Hän halusi muistaa etenkin sotaveteraaneja.

- Kun hän aloitti ne laajamittaiset maakuntamatkat, niin kunniamerkkejä ja kutsuja linnaan alkoivat saada sellaiset henkilöt, jotka eivät aikaisemmin olleet niitä saaneet, Setälä kertoo.

Akseli Gallen-Kallela hahmotteli ensimmäisen kunniamerkin tupakka-askiin vuonna 1918. Sen jälkeen Suomeen syntyi kolme ritarikuntaa.

Suurin osa jaettavista kunniamerkeistä on Suomen Valkoisen ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnista.

Maanpuolustuksellisista ansioista annettavia vapaudenristejä on viime vuosina jaettu enää vain muutamia vuodessa - tänä vuonna kaksikymmentä.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 06.12.2001)

Yksi Pro Finlandia -mitalin saaneista taiteilijoista oli laulaja Eino Grön.

(Kymmenen uutiset 06.12.2001)

Lue myös:

    Uusimmat