Presidentivaalin tuloksia odotetaan Haitissa

Haitissa odotetaan presidentinvaalien ensi tuloksia. Ääntenlasku aloitettiin välittömästi, kun uurnat oli suljettu varhain aamulla Suomen aikaan. Äänestys venyi paikka paikoin myöhään yöhön, sillä viranomaiset päättivät jatkaa äänestysaikaa siihen asti, että jonot oli saatu purettua ja kaikki halukkaat ehtineet äänensä antaa.

Ensimmäisiä tuloksia on alkanut jo tihkua, mutta lopullisesti vaalien voittaja selvinnee vasta päivien päästä. Osa uurnista kannetaan vuoristoisilta syrjäseuduilta muulien selässä. Viranomaisten mukaan äänestysinnokkuus oli suurinta koskaan maan demokraattisen historian aikana.

Eiliset vaalit olivat ensimmäiset sen jälkeen, kun presidentti Jean-Bertrand Aristide syrjäytettiin kaksi vuotta sitten. Vaalien voittajasuosikki oli entinen presidentti ja Aristiden suojatti Rene Preval. Muutamien pääkaupungin Port-au-Princen äänestyspaikkojen jo lasketut tulokset osoittivat, että Preval sai valtaosan äänistä noissa kaupunginosissa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat