Presidentin kanslia paljastaa – juhlakäytännöt muuttuvat

Presidentti Niinistö teki muutoksia Linnan juhliin.

Sauli Niinistö isännöi ensimmäistä kertaa Linnan juhlia. Uuden isännän myötä myös Linnassa nähdään muutoksia. Perjantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että juhlien teema on presidentin suurin henkilökohtainen panos, jonka kautta hän haluaa juhlia viestiä.

Suomalaisia tekoja ja työtä -teema huomioidaan kutsuvieraissa. Aiempaan verrattuna tänä vuonna Linnassa nähdään vähemmän asemansa puolesta kutsuttuja ja enemmän teeman mukaisia vieraita. Niinistön mielestä kutsuvieraat tekevät juhlan ja paikalla on arjen sankareita.

Kutsuttuina on suomalaisia, jotka ovat tekojensa ja työnsä kautta edistäneet Suomen ja suomalaisten hyvinvointia. Muun muassa sosiaalityöntekijöitä, muurareita, kirvesmiehiä, erityisopettajia. Mukana on yrittäjiä pörssiyhtiöistä start-uppeihin. Erityisesti on huomioitu henkilöitä, jotka työskentelevät lasten ja nuorten parissa.

Ohjelmallinen osuus rakennetaan teeman kautta, joten Linnassa kuullaan modernia kansanmusiikkia.

Artikkelin otsikkoa muutettu klo 11.25.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja