Prahan talouskokous lopetettiin

Prahan talouskokous on lopetettu päivän etuajassa.

Mielenosoittajia Prahassa

Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin johtajat päättivät kokouksensa Prahassa jo tänään, vaikka huomiselle oli vielä suunniteltu loppupuheita.

Järjestäjien mukaan puheet saatiin pidetyksi ennätyksellisen nopeasti, mutta myös kokousta ympäröivät mielenosoitukset ovat kyllästyttäneet talousjohtajia.

Prahan talouskokousta piirittäneet mielenosoittajat ovat sitä mieltä, että maailman talousjohtajien kokous ei paranna maailmantaloutta vaan päin vastoin käy kalliiksi kehitysmaille.

Mellakat jatkuivat tänäänkin

Noin 50 mielenosoittajaa hyökkäsi tänään poliisia kohden lähellä Hilton-hotellia, missä moni kokousten osanottajista yöpyy. Muualla Prahassa on ollut melko rauhallista, sillä poliisi on estänyt mielenosoittajien pääsyn varsinaiselle kokouspaikalle.

Myöhään eilen illalla mielenosoittajat yrittivät murtautua poliisisulkujen läpi heittämällä kiviä ja polttopulloja aivan Prahan keskustassa, jolloin poliisi vastasi rynnäkköön kovin ottein.

Mielenosoittajat, joita poliisi arveli olevan yli 10 000, hyökkäsivät mm. kansainvälisiä pikaruokaketjua vastaan.
Tähän mennessä yli 400 ihmistä on pidätetty, heistä yli sata on ulkomaalaisia. Suomalaisia ei ole pidätettyjen joukossa.

Prahaan kertyneet aktivistit vaativat mm. että kehitysmaiden velat tulisi antaa anteeksi kokonaan.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat