Powell: Yhdysvallat päättää itse ohjuksistaan

Yhdysvaltain ulkoministeri sanoo maan päättävän itse ohjuspuolustusjärjestelmästään.

Ulkoministeri Colin Powellin mukaan keskusteluilla muiden maiden kanssa on rajansa, jonka jälkeen Yhdysvallat tekee asiassa päätöksen. Powell sanoo, että Yhdysvaltain täytyy toimia asiassa omien etujensa puolesta.

Venäjä ja Kiina vastustavat voimakkaasti presidentti George Bushin kaavailemaa ohjuspuolustusjärjestelmää. Bushin suunnitelma romuttaisi vuonna 29 vuotta sitten solmitun ABM-sopimuksen. Monet epäilevät, että suunnitelman ensisijainen tarkoitus on Kiinan ydinasearsenaalin tekeminen vaarattomaksi.
(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat