Powell uskoo Lähi-idän rauhan mahdollisuuteen

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell sanoi myöhään eilen Lähi-idän rauhanprosessin etenemisellä olevan jälleen toivoa. Powellin mukaan Israeliin hiljattain muodostettu uusi hallitus ja palestiinalaishallinnolle valittu pääministeri voivat merkitä lukkiutuneen rauhanprosessin etenemistä. Palestiinalaisten pääministerin valinta on ollut Yhdysvaltain avainvaatimuksia Lähi-idän rauhanprosessin etenemiselle.

Samalla Powell vaati Israelia lopettamaan siirtokuntien rakentamisen palestiinalaisalueille ja kehotti Israelia tukemaan palestiinalaisia taloudellisesti ja kohtelemaan miehitettyjen alueiden ihmisiä inhimillisesti. Hän myös tuomitsi Israelissa sunnuntaina tehdyn itsemurhapommi-iskun ja sanoi terrorismin lopettamisen olevan ainoa tie rauhaan.

Powell vaati myös Syyriaa lopettamaan tukensa Irakin johdolle ja terroristiryhmille. Yhdysvallat on väittänyt Syyrian johdon toimittavan materiaalista apua Irakiin.

Irania Powell vaati luopumaan joukkotuhoaseiden kehittämisestä ja tuomitsemaan Lähi-Idän rauhanprosessia hidastavat terroriteot. Powell puhui Washingtonissa merkittävälle yhdysvaltalaiselle Israelin asioihin keskittyvälle eturyhmälle.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat