Powell toiveikas Intian ja Pakistanin suhteista

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell sanoo uskovansa, että Intian ja Pakistanin sodanuhkaan on löydettävissä rauhanomainen ratkaisu.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell mukaan mahdollisuudet rauhaan Intian ja Pakistanin välillä ovat jonkin verran parantuneet. Edelleen hän kuitenkin totesi, ettei hän voi sulkea pois sodan mahdollisuutta kahden ydinasevallan välillä.

Powell puhui Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa pitämässään tiedotustilaisuudessa. Hän oli tätä ennen tavannut Nepalin johtajia.

Powell jatkoi tänään Aasian kiertomatkaansa Nepaliin, mistä hän puolestaan matkustaa Afganistanin jälleenrakentamista käsittelevään kokoukseen Japaniin. -Hyvät mahdollisuudet ovat nyt olemassa siihen, että (Intian ja Pakistanin ) kriisi ratkeaa diplomatian keinoin, ei aseitse taistelukentällä, Powell sanoi Kathmandussa.

Yhdysvaltain ulkoministerin kommentit olivat samansuuntaisia hänen päätellessään matkaansa Intiaan aiemmin tänään. -Lähden täältä rohkaistuneensa siitä, että kykenemme löytämään ratkaisun tähän huolestuttavaan tilanteeseen, Powell sanoi Delhissä. Hän arvioi, että Intia ja Pakistan pyrkivät välttämään sodan puhkeamisen.

Myös Intian ulkoministeri Jaswant Singh vakuutti yhteisessä lehdistötilaisuudessa Powellin kanssa, että Intia pyrkii ratkaisun etsintään kriisissä Pakistanin kanssa. Singhin mukaan eräät "mielettömät ainekset" saattavat yrittää pahentaa tilannetta.

Nepalin johto sai tänään Powellilta moraalista tukea taistelussa maolaisia sissejä vastaan. Konkreettista apua häneltä ei kuitenkaan herunut, ei myöskään maan taloudelle.

Powell kehotti Nepalin hallitusta pikaisesti lopettamaan poikkeustilan, joka määrättiin marraskuussa sissien toiminnan kiihdyttyä. Samalla hän kehotti Nepalia kunnioittamaan ihmisoikeuksia niin kauan kuin poikkeustila on voimassa.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat