Powell: Irakiin ei itsenäistä hallintoa ainakaan vuoteen

"Vallan palauttaminen irakilaisille ennen perustuslain valmistumista johtaisi varmaan epäonnistumiseen", sanoo Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell.

Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin mukaan Irakiin ei perusteta itsenäistä hallintoa vielä ainakaan vuoteen. Powell sanoi televisiohaastattelussa uskovansa, että YK:n turvallisuusneuvosto antaa jatkossa lisää tukea Yhdysvaltain Irakin-politiikalle.

Powellin mukaan vallan palauttaminen irakilaisille ennen perustuslain valmistumista johtaisi varmaan epäonnistumiseen. Powell sanoi odottavansa, että YK:n turvallisuusneuvosto laajentaa pian yhteistyötään Yhdysvaltain asettaman väliaikaisen hallintoneuvoston kanssa. Turvallisuusneuvoston jäsenmaiden on määrä keskustella tällä viikolla uudesta päätöslauselmaehdotuksesta, joka ei sisällä tarkkaa aikataulua vallanvaihdolle.

Ranska ja Saksa ovat vaatineet selkeämpää suunnitelmaa vaalien järjestämisestä Irakissa. Myös YK:n pääsihteeri Kofi Annan aikoi ottaa tänään kantaa kansainvälisen yhteisön rooliin Irakissa. Annanin on määrä pitää YK:n yleiskokoukseen kokoontuneille valtionpäämiehille puhe, jossa hän ennakoi YK:lle entistä suurempaa roolia Irakin jälleenrakennuksessa ja moittii Yhdysvaltoja heikoin perustein toteutetusta hyökkäyksestä.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat