Powell: Irak peittelee joukkotuhoasetodisteita

Yhdysvaltain ulkoministeri on sanonut YK:n turvallisuusneuvostossa, että Irak on rikkonut selvästi YK:n päätöslauselmaa. Pääosa esitetyistä todisteista perustuu kuitenkin jo olemassaoleviin tietoihin.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell on sanonut YK:n turvallisuusneuvostossa, että Irak on rikkonut selvästi YK:n päätöslauselmia.

Powell aloitti Suomen aikaa puoli kuudelta illalla YK:n turvallisuusneuvostossa Irakin kysymykseen liittyvien todisteiden esittämisen.

Powell esitti aluksi puhelinkeskustelun, jossa kaksi irakilaista upseeria keskustelee todisteiden salaamisesta YK:n asetarkastajilta. Powellin mukaan Irak oli myös hävittänyt joukkotuhoaseisiin liittyviä asiakirjoja ja tietokoneiden kovalevyjä.

Irak pystyy tuottamaan myös isorokkovirusta biologiin aseisiin, vakuutti Powell. Powellin mukaan Yhdysvallat on saanut tiedustelutietoja, joiden mukaan Irakilla on biologinen aseohjelma. Lisäksi Irakilla arvioidaan olevan 100-500 tonnia kemiallisten aseiden ainesosia.

Powell viittasi muun muassa silminnäkijöiden havaintoihin liikutettavista bioaseiden laboratorioista. Aselaboratorioita voidaan Yhdysvaltain tietojen mukaan siirtää helposti muualle, jos asetarkastajat ovat saapumassa niiden läheisyyteen. Powell lainasi erityisesti erästä teknikkoa, jonka kerrottiin olleen paikalla, kun 12 ihmistä kuoli tällaisessa laitoksessa sattuneen virus- tai bakteerivuodon takia 1998. Powellin mukaan Irakin johtaja Saddam Hussein on ryhtynyt toimiin kymmenien tartuntatautien kehittämiseksi asekäyttöön ja on saanut haltuunsa suuria määriä muun muassa pernaruttobakteereja.

Powell sanoi olevansa myös varma siitä, että Irakin ja terroristiverkosto al-Qaidan välillä on yhteys ja että satelliittikuvat todistavat verkoston koulutusleirejä olleen maassa.

Pääosa esitetyistä todisteista perustuu kuitenkin jo olemassaoleviin tietoihin.

Powellin mukaan turvallisuusneuvosto on vaarassa muuttua merkityksettömäksi, jollei se nyt ryhdy harkitsemaan niitä vakavia seurauksia, joilla se on aiemmin uhannut Irakia.

Powellin puheelle ristiriitainen vastaanotto

Kansainvälisten asiantuntijoiden ensi reaktiot ulkoministeri Colin Powellin puheeseen YK:n turvallisuusneuvostossa olivat ristiriitaisia. Barthelemy Courmont, Pariisissa sijaitsevan kansainvälisen strategisen tutkimuslaitoksen (Iris) asiantuntija, luonnehti Powellin esitystä "PR-mielessä erittäin vahvaksi". Courmontin mukaan yksityiskohtaista todistusaineistoa ei kuitenkaan ollut.

-En ole vakuuttunut ainakaan tähän asti näkemäni perusteella, Courmont sanoi.

-Pelkät kuorma-autot eivät riitä todisteeksi siitä, että ne kuljettavat taistelukärkiä. Hän sanoo niin, mutta se on tulkintaa, eikä välttämättä varmaa.

Brittiläisen aseidenriisuntatutkimuslaitoksen (Vertic) tutkija Kenneth Boutin sanoi, että Powellin esittämät todisteet voidaan kiistää. Boutinin mukaan todisteiden perusteella voi kuitenkin päätellä, että Irak jatkaa aseohjelmaansa.

Britannian asevoimien tutkimuslaitoksen johtaja Ellie Goldsworthy puolestaan sanoi Powellin esittämää todistusaineistoa "erittäin vakuuttavaksi".

-Se on uskoakseni omiaan herättämään eräät niistä maista, jotka ovat tähän asti istuneet kahdella tuolilla, Goldsworthy sanoi.

Kiina ja Venäjä: Asetarkastusten jatkuttava

Venäjän ja Kiinan ulkoministerit sanoivat YK:n turvallisuusneuvostossa, että YK:n asetarkastajien on jatkettava työtään Irakissa.

Ulkoministeri Colin Powellin esitettyä jännityksellä odotetut Yhdysvaltain todisteet Irakin joukkotuhoaseista alkoivat muiden maiden edustajien puheenvuorot.

Ensimmäisenä puhunut Kiinan ulkoministeri Tang Jiaxuan sanoi, että YK:n asetarkastajille on annettava lisää aikaa Irakin joukkotuhoaseiden tutkimiseen.

Seuraavana turvallisuusneuvostossa puhui Britannian ulkoministeri Jack Straw. Hänen mukaansa Irakin presidentti Saddam Hussein valehtelee väittäessään, ettei Irakilla ole enää joukkotuhoaseita.

Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov sanoi Powellin esityksen osoittavan, että YK:n on jatkettava asetarkastuksia Irakissa.

Ranska: Sota harkittavissa

YK:n turvallisuusneuvoston on harkittava myös sotaa Irakia vastaan, jos asetarkastukset epäonnistuvat, sanoi Ranskan ulkoministeri Dominique de Villepin YK:n turvallisuusneuvostossa.

De Villepin tähdensi kuitenkin, että sota on vasta viimeinen vaihtoehto.

Äärimuslimi kiisti Powellin syytökset

Ääri-islamilaisen Ansar al-Islam -ryhmän perustaja mullah Krekar kiisti tuoreeltaan Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin syytökset, että ryhmällä olisi yhteyksiä al-Qaida-verkostoon. -En minä eikä kukaan muukaan Ansar al-Islamin jäsen ole tavannut Abu Musab Zarqawia, Krekar sanoi Oslossa.

Powellin mukaan al-Qaida-verkoston korkealla jäsenellä Zarqawilla on läheiset suhteet Ansar al-Islamiin.

Krekar on asustanut Norjassa pakolaisena vuodesta 1991. Yhdysvallat epäilee hänen syyllistyneen terrorismiin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 05.02.2003)

Lue myös:

    Uusimmat