Powell: Bin Laden yhä Afganistanissa

Yhdysvallat kiistää Talebanin väitteet bin Ladenin maastapoistumisesta.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell on sanonut tänään, että Osama bin Laden on todennäköisesti edelleen Afganistanissa. -Hänen on yhä vaikeampi piileskellä, kun yhä uusia alueita siirtyy pois Talebanin määräysvallasta, Powell sanoi televisiohaastattelussa.

Koko maailma pitää Powellin mukaan bin Ladenia murhamiehenä ja hylkiönä, eikä bin Laden, saudisyntyinen miljonääri, siksi saa turvapaikkaa mistään Afganistanin naapurimaasta.

Powell suhtautui tv-haastattelussa epäillen tietoihin, joiden mukaan bin Ladenilla olisi käytettävänään ydinaseita. -En usko hänellä olevan ydinasetta.

Myös pohjoisen liiton johtoon kuuluva Younis Qanooni kertoi uutistoimisto AFP:lle, että bin Laden on edelleen Kandaharin maakunnassa Etelä-Afganistanissa. -Saamieni tietojen mukaan bin Laden piileskelee Marufissa noin 130 kilometriä Kandaharin kaupungista itään. Hänellä on siellä terroristien harjoitusleirejä ja maanalaisia bunkkereita, pohjoisen liiton vt. sisäministeri Younis Qanooni sanoi.

Qanoonin mukaan Talebanin puheet siitä, että bin Laden olisi ehkä lähtenyt Afganistanista, ovat pelkkää harhautusta.

Bin Ladenin olinpaikasta huhumylly

Bin Ladenin olinpaikasta on viime päivinä liikkunut runsaasti ristiriitaisia tietoja. Tänään aamulla Talebanin Pakistanin-lähettiläs mullah Abdul Salam Zaeef sanoi uutistoimisto AIP:n mukaan, ettei bin Laden oleskele enää Talebanin hallussa olevilla alueilla Afganistanissa. Zaeefin mukaan ei ole tiedossa, onko bin Laden enää ollenkaan Afganistanissa.

Runsaasti ristiriitaisia lausuntoja esittänyt Zaeef vakuutti kuitenkin myöhemmin sunnuntaina, että "Osama on vieraamme. Pidämme hänestä huolta viimeiseen hetkeen asti".

Britannia kiisti lehtitiedot

Britannian puolustusministeriö on tänään sanonut, ettei se voi vahvistaa Sunday Times -lehden saamia tietoja, joiden mukaan Osama bin Ladenin olinpaikka olisi melko tarkasti tiedossa.

Lehti kertoi tämänpäiväisessä numerossaan, että Yhdysvaltain ja Britannian erikoisjoukot ovat onnistuneet rajaamaan bin Ladenin olinpaikan melko tarkasti ja häntä etsitään nyt noin 80 neliökilometrin suuruiselta alueelta Kaakkois-Afganistanista. -Meillä ei ole vahvistettua tietoa siitä, missä bin Laden on, puolustusministeriön edustaja sanoi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat