Poutapäivät päättyvät – kevätmyräkkä tulossa

Lännestä lähestyy voimakas matalapaine, joka saattaa äityä kevätmyräkäksi asti loppuviikolla.

– Matalapaine tuo mukanaan laajoja sateita ja voimistaa tuulia koko maassa, kertoo MTV:n meteorologi Aleksi Jokela.

Matalapaine tuo mukanaan myös sateita. Eli muutaman päivän poutajakso päättyy viikonloppuun mennessä koko maassa.

– Matalapaineen alueeseen kuuluu pari sadealuetta, joista toinen kulkee Pohjois-Suomen yli perjantaina. Lauantaina toinen sadealue liikkuu koko maan yli.

Puuskaista tuulta luvassa

Jokelan mukaan sateiden tarkkaa sijaintia on vielä vaikea määrittää.

– Pohjoisessa tulee perjantaina laajoja ja runsaita vesi- ja räntäsateita. Lauantaina koko maassa vesi- ja räntäsateet jatkuvat, Jokela ennustaa.

Jokela muistuttaa, että tuulien voimakkuus on epävarmaa. Läntisillä merialueilla lounaistuuli saattaa olla kuitenkin myrskyisää.

– Varsinkin puuskissa tuuli on voimakasta. Kuvailisin tätä tavalliseksi myrskyksi, joka ei aiheuta laajoja vahinkoja. Yksittäisiä tuulituhoja voi olla etenkin rannikolla.

Näillä näkymin kovimmat tuulet ovat Jokelan arvion mukaan perjantaina illalla lännessä ja myöhemmin yön ja aamun aikana etelässä ja idässä.

Katso tämänpäiväiset alueelliset ennusteet täältä:








Lue myös:

    Uusimmat