Potilaan nänniä imeneelle lääkärille sakot KKO:sta

Korkein oikeus (KKO) on tuominnut potilaansa nänniä imeneen sairaalalääkärin sakkoihin ja korvauksiin potilaaseen kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Alemmat oikeusasteet olivat hylänneet syytteet.

Jupakka sai alkunsa sairaalakäynnistä Raahessa heinäkuussa 2007. Tuolloin keski-ikäinen mieslääkäri oli muun muassa puristellut 20-vuotiaan potilaan rintojaan seksuaalisviritteisesti molemmin käsin yhtä aikaa ja kehunut niitä kauniiksi sekä hyvin muodostuneiksi. Varsinaisen tutkimuksen jälkeen lääkäri oli vielä pyytänyt saada maistaa toista rintaa.

Oikeuden mukaan vielä poikkeavien menettelyjen käyttö ei osoittanut teon seksuaalista luonnetta. Tutkimusotteiden laatu viittasi kuitenkin vahvasti seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoitteluun. Kokonaisarvionaan lääkärin menettelystä ja tutkimustilanteen tapahtumista KKO katsoi näytetyksi, että kysymys oli ollut seksuaalisesta teosta. Myös potilaan reaktiot sekä hänen näkemyksensä teon luonteesta painoivat, kun oikeus arvioi lääkärin syyllisyyttä.

KKO katsoi, että ryhtymällä lääkärintutkimuksen varjolla seksuaaliseen tekoon lääkäri käytti törkeästi hyväkseen potilaansa luottamusta ja tutkimustilanteen synnyttämää riippuvuussuhdetta. Seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö täyttyi. Samalla lääkäri syyllistyi virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Lääkäri tuomittiin 80:een 60 euron päiväsakkoon. Sakkoa kertyi siis yhteensä 4 800 euroa. Lisäksi lääkäri määrättiin korvaamaan potilaalleen kärsimyksestä yhteensä 1 200 euroa korkoineen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat