Postin pääjohtaja luottaa tulevaisuuteen

Postin pääjohtaja Asko Saviaho suhtautuu luottavaisesti siihen, että postin yhteistyö jatkuu myös uuden rahoitusalan Sampo-Leonia -suurkonsernin kanssa. Jos taas näin ei käy, hänen mukaansa on etsittävä uusia luovia vaihtoehtoja.

-Postilla on ylivoimaiset vahvuudet kahteen pääpartneriin nähden. Meikäläiset hallitsevat jo nyt niin pankki- kuin vakuutusasiat, hän summasi. Posti ja tulevan Sampo-Leonia -suurkonsernin toinen puolikas Leonia ovat neuvotelleet pitkin syksyä hinnasta, jolla posti hoitaa Leonian pankkipalvelua osassa postikonttoreitaan. Nykyinen sopimus on voimassa ensi vuoden loppuun. Siihenkin hinta saatiin vasta valtiovarainministeriön ratkaisulla. Tänä vuonna postin saama korvaus on noin 300 miljoonaa markkaa, ja sopimuksen mukaan hinta laskee ensi vuonna edelleen.

Vielä 1998 Leonia maksoi postille lähes 480 miljoonaa markkaa. Molempien osapuolten mukaan tavoite on, että uusi sopimus saadaan aikaan tämän kuun loppuun mennessä. Leonia lähtee siitä, että myös tämän jakelukanavan on oltava kannattava. Tulevan suurkonsernin pääjohtaja Jouko K. Leskinen antoi eilen ymmärtää, että neuvottelut ovat täysin Leonian hoidossa.
-Jos liiton myötä tulee jotakin uutta, se nähdään lähipäivinä, Saviaho totesi.

Saviahon mukaan viime kädessä kyse on siitä, mistä ihmiset haluavat palvelunsa.
-Maailma menee huikeaa vauhtia eteenpäin, mutta on myös ihmisiä, joilla ei koskaan mene yhtä lujaa kuin muilla, Saviaho huomautti. Hänen mukaansa myös nuoremmat asiakkaat ovat pyytäneet häntä huolehtimaan, että pankkipalvelut postissa säilyvät.

Tätä nykyä pankkipalveluja saa noin 470 postista. Postilla on yhteensä 1500 toimipistettä, mutta näistä noin tuhat on asiamiesten hoidossa.

Jos Leonian kanssa ei päästä sopimukseen palvelujen hoidosta ja hinnasta, edessä olisi vääjäämättä toimintojen järkeistäminen. Saviaho kuitenkin huomautti, että ennakkoon vähennysten laajuutta on mahdotonta ja turha arvioida.
-Ihmisen pitää yrittää viimeiseen asti ja erityisesti vaikeassa tilanteessa ajatusten on annettava lentää, hän sanoi.

"Postipalvelut eivät vaarassa"

Saviahon mukaan postipalvelujen tuottaminen ei ole probleema kävipä pankkipalveluille miten tahansa. Hän lisäsi, että niitä voidaan jopa parantaa, kun toimintaa pyöritetään yhdessä esimerkiksi kaupan kanssa. -Postipalvelut on saatavilla seitsemän päivää viikossa aamuseitsemästä kahteenkymmeneenkolmeen. Kuluttaja ei voi sen parempaa juuri toivoa, Saviaho sanoi.

Yhteistyö asiamiesten eli postiyrittäjien kanssa tietää yleensä aina aukioloajan pidentymistä. On tietysti aikamoinen joukko ihmisiä, jotka ovat tottuneet hakemaan myös pankkipalvelut postista ja tämä tilanne pyritään Saviahon mukaan säilyttämään.

Jos Leoniasta ei saada kotimaista kumppania, Suomessa olevat ulkomaiset pankit ovat Saviahon mukaan osoittaneet kiinnostuksensa yhteistyöhön. Hän sanoi, että jotkut ovat esittäneet itse yhteistyötä, joissakin tapauksissa posti on kysellyt asiaa. Osuuspankkiryhmällä ja Meritalla on sen verran laaja konttoriverkko, ettei sieltä löytyne kumppania.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat