Postin mukaan ei syytä paniikkiin

Suomen Postin turvallisuusjohtajan mukaan kansalaisten ei ole syytä hysterisoitua kirjekohusta. Posti ei näe syytä tehostaa lähetysten turvallisuuden seurantaa.

Suomen Posti tyynnyttelee epäilyttävää jauhetta sisältävien kirjelähetyksien aiheuttamaa kohua. Postissa uskotaan tavanomaisten turvallisuuskriteereiden riittävän.

-Noudatamme normaaleja turvakäytäntöjä, tyynnytteli Postin turvallisuusjohtaja Reijo Kähäri tänään.

Kähäri myöntää, että postin massalajittelussa ei kaikkia lähetyksiä voi seurata.

-Tavallisesta poikkeavien lähetysten käsittelystä meillä on toki omat ohjeemme, kuittaa Kähäri.

Tavallisessa kotimaan liikenteessä ei ole erityistä turvakontrollia.

-Ulkomaanpostin lähtevä lentorahti menee sataprosenttisesti läpivalaisimien kautta, kertoi Kähäri.

Postin turvallisuusjohtaja arvioi, että jo pelkkä epäilyistä kertova uutisointikin saattaa kansalaiset varpailleen, huolimatta siitä, kuinka vakavia epäilyt ovat.

Jauhekirjekohu noteerattiin muissakin paketinkuljetusfirmoissa. Kansainvälisen kuriiriyhtiön DHL:n turvatoimet olivat tänään "tavanomaisen tiukat" - lentoliikenteen kriteerein, määritteli Suomen DHL:n kaupallinen johtaja Henrik Lindahl.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat