Postimees: Kaksi suomalaisnaista kuoli Virossa – törmäsivät tasoristeyksessä matkustajajunaan

Kaksi suomalaisnaista on kuollut tasoristeysonnettomuudessa Viron Suigussa Aren ja Suigun välisellä tiellä, kertoo virolaislehti Postimees.

Naiset olivat henkilöautossa, joka jäi Tallinnasta Pärnuun matkalla olleen matkustajajunan alle. Turma sattui kello 20.14 eilisiltana.

Junan noin 30 matkustajasta kukaan ei loukkaantunut.

Junan kuljettaja kertoo lehdessä huomanneensa tasoristeystä lähestävän auton. Kuljettaja kertoi antaneensa äänimerkin useaan otteeseen ja jarruttanut junaa, mutta junaa ei ollut mahdollista pysäyttää tarpeeksi nopeasti.

Kuljettaja sai junan pysähtymään vasta 100 metriä turmapaikan jälkeen. Naiset saivat surmansa tapahtumapaikalla.

Lehden mukaan Viron poliisi on vahvistanut naiset olivat 23- ja 26-vuotiaita Suomen kansalaisia, mutta heidän henkilöllisyytensä on vielä selvittämättä. Autoa on ajanut naisista nuorempi.

Ulkoministeriö ei ole saanut vielä Viron viranomaisilta tietoa turmasta, joten ministeriön viestinnästä ei voitu vahvistaa uhrien kansalaisuutta MTV Uutisille.

Auto tuhoutui täysin

Auto tuhoutui törmäyksessä täysin. Postimees kertoo, että auton jäänteitä saatiin raivattua junan alta vasta puolitoista tuntia turman jälkeen.

Turman syystä ei ole tietoa. Lehden mukaan autotie oli tietöiden vuoksi avattu soralle. Nopeusrajoitus alueella oli 70 kilometriä tunnissa. Tietöistä huolimatta näkyvyys oli hyvä, tasoristeys sijaitsi suoralla tieosuudella.

Tapahtuneesta on aloitettu rikostutkinta.

Turmapaikan lähellä asuva mies kertoo Postimeesille, että kyseessä on toinen kuolemaan johtanut onnettomuus samassa tasoristeyksessä 10 vuoden aikana.

Lue myös:

    Uusimmat