Posti tyytyväinen LVM:n esitykseen

Suomen Posti Oyj on tyytyväinen Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän yksimieliseen esitykseen 1. luokan kirjeen kulkunopeuden muuttamisesta. Esitys avaisi voimaan tullessaan Postille mahdollisuuksia postinjakelun aikaistamiseen haja-asutusalueilla.

Postin näkemyksen mukaan 1. luokan kirjeen kulkunopeus pysyisi jatkossakin nykyisellä tasolla kaupungeissa ja taajamissa sekä niiden välisessä liikenteessä. Nykyistä hieman hitaammin 1. luokan kirjeet saattaisivat kulkea silloin kun etäisyydet ovat pitkiä ja vastaanottaja on haja-asutusalueella. Kaukaa tulevat kirjeet eivät aina ehtisi mukaan haja-asutusalueen aikaistettuun jakeluun.

Työryhmän esitys lainmuutoksesta vaatii eduskunnan hyväksymisen. Posti jatkaa kuitenkin kehitystyötä ja neuvotteluja sanomalehtien kanssa uuden palvelukonseptin aikaansaamiseksi. Minkäänlaisia päätöksiä pysyvästi aikaisempaan jakeluun siirtymisestä ei Postissa ole vielä tehty.

Keskustelu 1. luokan kirjeen kulkunopeudesta liittyy Postin pyrkimyksiin aikaistaa asiakkaiden toivomuksen mukaan sanomalehtien jakelua haja-asutusalueilla, joilla ei ole erillistä varhaisjakelua.

Posti kokeili tammi-toukokuussa jakelun aikaistamista 11 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Jakelun aikaistaminen osoittautui teknisesti mahdolliseksi ja asiakkaiden palaute oli pääosin myönteistä.

Nykyisen postipalvelulain mukaan 1. luokan kirjeistä 95 prosenttia tulee olla perillä lähettämistä seuraavana päivänä. Työryhmän esityksen mukaan 1. luokan kirjeen kulkunopeutta voitaisiin alentaa niin, että 85 prosenttia kirjeistä olisi oltava perillä lähettämistä seuraavana päivänä.

Lisäksi tavoitetasoa tarkennettaisiin siten, että 97 prosenttia 1. luokan kirjeistä olisi oltava perillä viimeistään toisena työpäivänä lähettämisestä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat