Mainos

Posti paransi tulostaan

Suomen Postin tulos parani viime vuonna selvästi.

Yhtiö kasvatti liikevoittoaan lähesi kolmanneksen 73,7 miljoonaan euroon. Liikevaihtoa puolestaan syntyi vain kolme prosenttia edellisvuotta enemmän, 1,15 miljardia euroa.

Postin tiedotteen mukaan yhtiö saavutti taloudelliset tavoitteensa, mikä johtui muun muassa viestinvälitystuotteiden volyymin arvioitua paremmasta kasvusta. Lisäksi kustannukset pysyivät hyvin kurissa koko konsernissa.

Kuoluvan vuoden näkymiä Posti pitää hyvinä. Kasvuodotukset perustuvat Suomen kansantalouden ennustettuun kasvuun, vuoden 2003 puolella tehtyihin yritysostoihin ja asiakasyritysten ulkoistamistarpeen jatkumiseen.

Tuloksen odotetaan paranevan kustannustehokkuuden lisäämiseen tähtäävien ohjelmien ansiosta.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.