Posti aloitti taas yt-neuvottelut

Suomen Posti on aloittanut yhteistoimintaneuvottelut 95 toimihenkilön vähentämiseksi.

Yt-neuvottelujen piirissä on noin 450 työnjohto- ja asiantuntijatehtävissä sekä tukitoiminnoissa työskentelevää henkilöä.

Posti perustelee yt-neuvotteluja tarpeella uudistaa yhtiön johtamisrakennetta vastaamaan nykypäivän tarpeita.

- Väen vähentämiselle ei ole asetettukaan euromääräistä säästötavoitetta, kertoo jakelupalvelusta vastaava johtaja Tapani Väisänen.

Väisäsen mukaan pyrkimyksenä on, että ilman töitä jäävien määrä jäisi lopulta muutamaan kymmeneen. Eläkeratkaisuja pystyttäneen käyttämään varsin vähän, mutta ison konsernin sisällä henkilöstöä pystytään aika hyvin sijoittamaan uudelleen.

Postin toimihenkilöiden puheenjohtaja Jaakko Juntunen pitää viime viikolla alkaneita yt-neuvotteluja kohtuuttomana hyökkäyksenä esimiehiä kohtaan.

- Esimieskunnan jaksaminen on jo nyt äärirajoilla viime vuosina käytyjen yt-kierrosten ja niistä johtuvien resurssien vähentymisen vuoksi. Postin palvelutaso saattaa vaarantua jatkuvien vähennysten seurauksena.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat