Posti aikaistaa jakelua syrjäseuduilla

Suomen Posti kokeilee sanomalehtijakelun aikaistamista haja-asutusalueilla.

Tammikuun alussa alkavassa hankkeessa on mukana kaikkiaan 15 paikkakuntaa eri puolilla Suomea, joilla ei ole erillistä varhaisjakelua. Jakelun aikaistamista ovat toivoneet niin lehtien tilaajat kuin sanomalehtitalotkin.

Kokeiluissa kerätään myös käytännön kokemuksia aikaistetun jakelun sujuvuudesta. Minkäänlaisia päätöksiä pysyvästi aikaisempaan jakeluun siirtymisestä ei Postissa ole tehty.

Postinsaajia informoidaan kullakin alueella kokeilujen alkaessa ja heidän kokemuksiaan kartoitetaan kyselyn avulla.

Osa kokeilupaikkakunnille saapuvista 1. luokan kirjeistä ei ehdi mukaan aikaistettuun jakeluun, vaan kirjeet toimitetaan perille päivää myöhemmin.

Kokeilupaikkakuntia ovat Alastaro, Isojoki ja Kullaa Länsi-Suomessa. Itä-Suomessa aikaistettua jakelua kokeillaan puolestaan Nilsiässä, Simpeleellä ja Rääkkylässä. Sisä-Suomessa kokeilussa mukana ovat Padasjoki, Hämeenkoski, Lievestuore ja Uurainen. Pohjois-Suomessa mukana ovat Sotkamo ja Lumijoki sekä Uudellamaalla Hinthaara, Liljendal ja Isnäs.

Kokeilutalouksia kaikkiaan noin 15 000.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat