Posiolla yksi henkilö äänestänyt kaksi kertaa

Nuori, parikymppinen henkilö on äänestänyt kaksi kertaa Posiolla.

Poliisin mukaan henkilö äänesti sekä ennakkoon että varsinaisena vaalipäivänä. Poliisi ei halua paljastaa äänestäjän sukupuolta, jotta hänen henkilöllisyytensä ei paljastuisi.

– Posio on pieni paikkakunta, joten edes sukupuolen kertominen ei ole aiheellista, tutkinnanjohtaja Risto Määttä sanoo.

Tapaus tuli ilmi, kun henkilö itse otti yhteyttä kuntaan ja kertoi äänestäneensä kaksi kertaa erehdyksessä. Myös Posion kunnan keskusvaalilautakunta huomasi vaaliasiakirjojen tarkistuksessa maanantaina, että yksi henkilö oli äänestänyt kaksi kertaa.

Tutkinnanjohtaja Määtän mukaan Posion keskusvaalilautakunta selittää tapausta teknisellä vialla.

Tietokone oli reagoinut oudosti

Vaalipäivän äänestystilanteessa tietokone oli reagoinut kyseisen äänestystapahtuman yhteydessä normaalista poikkeavalla tavalla, mutta oli kuitenkin hyväksynyt henkilön äänestämisen toiseen kertaan.

Tapauksen selvittyä keskusvaalilautakunta ilmoitti asiasta poliisille.

Poliisi on suorittanut asiassa esitutkinnan nimikkeellä vilpillinen äänestäminen. Asia siirtyy lähipäivinä syyteharkintaan. Kaksi kertaa äänestänyt henkilö voi poliisin mukaan saada sakkoja tai enintään vuoden vankeutta.

Tutkinnanjohtaja Risto Määttä muistelee, että Suomessa on joskus aiemminkin joku onnistunut äänestämään kaksi kertaa.

– Tällainen on kuitenkin äärimmäisen harvinaista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat