Porvoossa oli suuronnettomuuden vaara

Autonosturin kaatuminen Kilpilahden öljynjalostamolla Porvoossa oli vaarassa aiheuttaa suuronnettomuuden lokakuussa 2013, kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen tänään julkaisema raportti. 

Nosturin puomi kaatui prosessiputkistojen viereen. Niiden päälle osuessaan se olisi voinut aiheuttaa laajan neste- ja kaasuvuodon sekä tulipalon.  

Tutkinnan mukaan nostoon ei ollut valmistauduttu riittävän huolellisesti eikä riskejä arvioitu kunnolla.

Työ oli arvioitu rutiininomaiseksi, minkä vuoksi siltä puuttui nostosuunnitelma ja työnjohdon valvonta.  Nostopaikka oli ahdas, ja nosturin nostokyky äärirajoilla. Kuljettaja oli myös kytkenyt turvalaitteen pois päältä. Laite oli aiemmin koettu työtä rajoittavaksi.  

Kuljettaja irtisanottiin työstään onnettomuuden jälkeen. Raportin mukaan korjaavat toimet tulisi kuitenkin suunnata yrityksen toimintatapoihin yksittäisen työntekijän rankaisemisen sijasta.

Raportti suosittaa muun muassa yhteisten kriteerien kehittämistä tilaajien ja nostourakoitsijoiden avuksi vaikeiden nostojen suorittamiseen.   

Lue myös:

    Uusimmat