Porvooseen energiatehokas kylä

Porvoon Skaftkärriin suunnitellaan energiatehokasta kaupunginosaa.

Skaftkärriin on tarkoitus rakentaa yli tuhat energiatehokasta asuntoa. Alueella mahtuu yli neljä tuhatta asukasta. Asuinalue on pilottihanke, jonka suunnittelussa ja kehityksessä on mukana Porvoon kaupungin lisäksi muun muassa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Hankkeen tuloksia on tarkoitus hyödyntää muuallakin Suomessa.

Alue on tarkoitus rakentaa suunnittelusta lähtien energiatehokkaasti.

-Alueen talot, palvelut, asuinympäristö, liikennejärjestelyt ja jätehuolto suunnitellaan niin, että ne kuluttavat mahdollisimman vähän energiaa. Pyrimme siihen, ettei asuinalue tuota ollenkaan hiilidioksidipäästöjä, kertoo Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula.

Hanketta koskeva sopimus allekirjoitettiin tänään Porvoon kaupungintalolla. Pilottihankkeen alulle panoa oli todistamassa myös asuntoministeri JanVapaavuori. Vapaavuori kritisoi hankkeessa sitä, että se ei tue täysin tiivisrakentamisen ihanteita.

Hankkeen kokemuksia ja tuloksia on tarkoitus hyödyntää myöhemmin myös muualla Suomessa.

- Kehitämme konseptin energiakaavalle. Tämä tarkoittaa uudenlaisia myös muualle Suomeen soveltuvia suunnittelumalleja, joiden avulla energiasuunnittelu ja energiatehokkuuden parantaminen voidaan tulevaisuudessa sitoa keskeiseksi osaksi asuinalueiden kaavoitustyötä, kertoo Sitran ohjelmajohtaja Jukka Noponen.

Alueen lämmitykseen ja sähköntuotantoon liittyvät ratkaisut mietitään jo kaavoitusvaiheessa. Kaukolämmön lisäksi otetaan huomioon erilaiset paikalliset ja talokohtaiset energiantuotantomahdollisuudet, esimerkiksi aurinkoenergia, maalämpö, tuulienergia ja bioenergia.

Energistehokkaaseen kylään on tarkoitus päästä muuttamaan noin kymmenen vuoden päästä.

Lue myös:

    Uusimmat