Porvoon pääepäilty yhä vaitonainen

Porvoon eilisen ampumatapauksen pääepäilty ei ole kuulusteluissa kommentoinut asiaa puoleen tai toiseen. Sen sijaan toinen poliisin suojissa oleva mies on kertonut tapahtumista omasta näkökulmastaan.

- Hänen kertomuksensa vahvistaa meidän epäilystämme vuonna 1969 syntynyttä miestä (pääepäilty) vastaan, kertoo tutkinnanjohtaja Peter Fagerholm.

Poliisin hoteissa on myös miesten kanssa autossa ollut nainen. Hänen kohtalonsa ratkennee jo tänään. Fagerholmin mukaan naisen kohdalla ei liene kyse mistään rikokseen viittaavasta.

Tutkimuksissa ei ole vielä selvinnyt, kuinka monta laukausta McDonald's-ravintolan pihalla ammuttiin.

- Mutta kyllä niitä on vähintään kourallinen ollut.

Poliisi on Fagerholmin mukaan kuullut kaikkia lähellä tekopaikkaa olleita.

- Eli pääpiirteittäin tiedämme, mitä siellä on tapahtunut, hän sanoo.

Kaksi miestä ammuttiin tiistain vastaisena yönä hampurilaispaikan pihalla ja kolmatta haavoitettiin. Haavoittunut kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat