Porvoon jalostamon rikkivuoto on tyrehdytetty

Porvoossa Neste Oilin jalostamon rikkivuoto on tyrehdytetty ja iltapäivällä annettu hätätiedote on purettu. Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Leif Ekholm arvioi, että vuodon aiheuttamia hajuhaittoja saattaa vielä esiintyä, mutta muuten vuoto ei aiheuta enää ihmisille vaaraa.

Nesteen Porvoon jalostamon rikin talteenottoyksikössä sattui iltapäivällä häiriö.Häiriön seurauksena ilmaan pääsi rikkidioksidia, joka saattoi aiheuttaa hajuhaittaa ja ärsyttää hengitysteitä neljän kilometrin etäisyydellä Nesteen jalostamolta Sipoon Nikkilän ja Söldvikin suuntaan.

Lähistön ihmisiä kehotettiin olemaan sisätiloissa, jos alueella essintyi hajuhaittaa, sankkoja pilviä tai kertymiä.

Haitta pieneni jo iltapäivällä

Osastopäällikkö Sakari Sumela Nesteen jalostamolta kertoi aiemmin päivällä, että tilanne alkoi heillä klo 13.30.

- Tuolloin alkoi kaikkien neljän rikkilaitoksen lukitustilanne. Olemme tuotantotilanteessa edenneet siten, että olemme saaneet jo kolme rikin talteenottoyksikköä käyntiin ja neljättä käynnistetään, Sumela sanoi.

Sumelan mukaan rikkidioksidista aiheutunut haitta pieneni jo iltapäivällä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat