Porvoon ampuminen siirtymässä syyttäjälle

Porvoon heinäkuisen ampumatragedian poliisitutkinta on loppusuoralla.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Peter Fagerholmin mukaan juttu siirtyy syyteharkintaan viimeistään parin viikon kuluttua.

- Juttuhan on ollut selvä jo pitkään, mutta kokoamme vielä yhteen esitutkintamateriaalia ja päätämme, mikä osa siitä on julkista.

41-vuotias Esa Åkerlund ampui kolme ihmistä Porvoon McDonald'sin edustalla 6. heinäkuuta. Teon rikosnimike on edelleen tappo. Lisäksi Åkerlundin kanssa samassa autossa matkustanutta miestä epäillään ampuma-aserikoksesta ja rikoksentekijän suojelemisesta. Autossa ollutta Åkerlundin puolisoa ei epäillä rikoksesta.

Poliisi on myös tarkistanut väitteitä, joiden mukaan Åkerlundin seurue olisi uhkaillut aseen kanssa Porvoon Gammelbackassa aiemmin surmailtana. Tämä väittämä on Fagerholmin mukaan osoittautunut pääosin huhupuheeksi.

- Aikuisten ihmisten välillä on ollut aiemmin riitaa, jossa Åkerlund on ollut osallisena. Mutta mitään ei ole tapahtunut eikä asetta ole esitelty, joten poliisi ei tutki tätä asia sen enempää. Se ei liity tähän tutkintaan.

Lue myös:

    Uusimmat