Porvoon ammuskelun kolmas uhri kuoli

Porvoon ammuskelun uhriluku on noussut kolmeen. Varhain aamulla sattuneessa ampumavälikohtauksessa vakavasti loukkaantunut mies menehtyi Töölöön sairaalassa.

Ammuskelu sai alkunsa Porvoon McDonald's-ravintolan autokaistalla vähäpätöisestä riidasta, jonka johdosta ampujaksi epäilty tulitti jonossa edellä ollutta avoautoa useita kertoja. Poliisin mukaan uhreja ammuttiin ilmeisesti lähietäisyydeltä päähän ja rintaan.

Poliisilla ei ole vielä tietoa, kuinka monta laukausta tapahtumapaikalla ammuttiin, mutta viranomaisten arvion mukaan laukauksia saattoi olla lähes kymmenen. Uhreista kaksi ammuttiin autoon ja kolmas auton ulkopuolella.

Ampujaksi epäilty saatiin myöhemmin kiinni moottoritieltä noin 10 kilometriä Porvoosta. Epäilty ja hänen seurassaan olleet mies ja nainen antautuivat poliisille ilman vastarintaa.

Poliisi pitää edelleen pääepäiltynä vuonna 1969 syntynyttä porvoolaismiestä. Poliisi ei ole kuitenkaan täysin poissulkenut sitä, etteivät muut kiinniotetut liity tapaukseen jollain tavalla.

Pakoauton kuljettajana toimi pääepäillyn vaimo.

Uhrit ja ampuja eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Ilmeisesti yhteenotto oli alkanut siitä, kun ampujan seurue oli hoputtanut edellä olevaa avoautoa etenemään autokaistalla nopeammin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat