Porvoolaisella parkkipaikalla ammuttiin järeällä kiväärillä

Porvoon viimeviikkoisessa välienselvittelyssä käytettiin järeää asetta.

Poliisin mukaan vuonna 1982 syntynyt paikkakuntalainen mies on kuulusteluissa myöntänyt ampuneensa erittäin järeällä puoliautomaattisella metsästyskiväärillä. Epäilty kuitenkin kiistää, että hän olisi yrittänyt tappaa.

Tilanne urheiluhallin parkkipaikalla oli virkavallalta saatujen tietojen perusteella hyvin vaarallinen. Poliisin mukaan ampuminen aiheutti suurta vaaraa sekä paikalla olijoille että lähiasukkaille.

Parkkipaikalle oli kerääntynyt viiden aikaan keskiviikkoaamuna noin kymmenen ihmistä selvittämään välejään, kun ampuja avasi tulen. Hän osui vuonna 1981 syntyneeseen loviisalaismieheen ja paikalla olleeseen henkilöautoon, jossa oli useita ihmisiä. Kivääri soveltuu hirvien ja muiden isojen eläinten kaatamiseen.

-Kyse on niin järeästä aseesta, että auto ei anna tavallaan mitään suojaa. Autossa olleilla on ollut silkkaa tuuria, ettei kukaan menehtynyt, kertoi rikoskomisario Peter Fagerholm maanantaina.

Myös lähellä olevien asuntojen asukkaille olisi voinut käydä huonosti.

-Lähimmät asunnot ovat olleet ampumalinjalla. Yksi luoti olisi osunut talon seinään, ellei edessä olisi ollut alumiinilevyjä iso pino, Fagerholm kuvasi.

Huumeita parempaan talteen

Loviisalaismies haavoittui vakavasti luodin lävistettyä hänen sääriluunsa. Mies pääsi raahautumaan autoon ja poistui sillä paikalta.

Uhri on leikattu, eikä hänellä ole poliisin mukaan hengenvaaraa. Metsästyskivääri oli anastettu, ja se on poliisin hallussa.

Tapahtumapaikalla havaitut seikat viittaavat kuitenkin siihen, ettei paikalla olisi ammuttu ainoastaan yhdellä aseella. Poliisi pitääkin hyvin mahdollisena, että ampujia on toinenkin.

Kaikkiaan laukauksia ammuttiin ainakin neljä. Syy ampumiseen ei ollut maanantaina täysin selvä.

Osalla tapahtumaan osallisista on rikollista menneisyyttä, lähinnä huume- ja omaisuusrikostaustaa. Saattaakin olla, että välienselvittely liittyy joihinkin hämäräbisneksiin.

Jutun vuoksi oli kiinniotettuna ja pidätettynä viikonlopun aikana yli kymmenen ihmistä. Maanantaina aamulla pidätettyjä oli jäljellä neljä, joista kahta esitettäneen vangittavaksi.

Kotietsinnöissä poliisi on löytynyt erilaisia patruunoita ja huumausaineita.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat