Mainos

Portugalissa kymmeniä pidätetty metsäpalojen vuoksi

Portugalin poliisi on pidättänyt yli 20 ihmistä metsäpalojen sytyttämisestä epäiltyinä. Italiassa puolestaan kymmeniä on evakuoitu palojen johdosta.

Portugalin poliisi on pidättänyt 26 ihmistä epäiltynä maata riivanneiden metsäpalojen sytyttämisestä. Yksi pidätetyistä on entinen palomies, poliisilähteet kertovat.

- Tämä on suurin metsien tuhopolton vastainen operaatiomme tähän asti, maan rikospoliisin päällikkö Adelino Salvado sanoi tiedotusvälineille. Hänen mukaansa pidätyksiä on tehty metsäpalojen syttymisestä lähtien.

Palot vaativat tänään kahdennentoista uhrinsa, kun perjantaina sairaalan tuotu pahoin palanut eläkeläinen menehtyi lissabonilaisessa sairaalassa. Maan viranomaisten mukaan useita metsäpaloja on saatu viime päivinä hillittyä, mutta palot saattavat yltyä jälleen nousevien päivälämpötilojen myötä.

Portugalin hallitus on julistanut maahan kansallisen hätätilan jo liki kuukauden jatkuneiden metsäpalojen vuoksi. Maa on myös pyytänyt kansainvälistä apua EU:lta ja Natolta. Portugalin metsäpalot ovat tuhonneet jo 54 000 hehtaaria metsää.

Palot riehuvat yhä myös Italiassa

Italiassa raivoavien metsä- ja pensaspalojen tieltä on jouduttu evakuoimaan useita kymmeniä ihmisiä.

Maan pelastusviranomaisten mukaan maassa on yhteensä yhdeksän suurta palopesäkettä, joita hautovat helteet ja pitkään jatkunut kuivuus ruokkivat. Lisäksi yltyvä tuuli on vaikeuttanut sammutusta. Myös Italiassa useita palopesäkkeistä epäillään tahallaan sytytetyiksi.

(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.