Portugalin avunpyyntö pakottaisi Suomen eduskunnan koolle

Portugalin talouskriisi on noussut Brysselissä alkaneen EU-huippukokouksen kuumimmaksi keskustelunaiheeksi. Portugali joutuu todennäköisesti Kreikan ja Irlannin tavoin turvautumaan ulkomaiseen laina-apuun.

Portugalin parlamentti hylkäsi eilen pääministeri Jose Socratesin esittämän säästöohjelman, mikä puolestaan johti pääministerin eroon. Maan kymmenvuotisten joukkovelkakirjojen korot nousivat torstaina uusiin ennätyslukemiin lähelle kahdeksaa prosenttia.

Rahoitusmarkkinoilla pidettiin yhä todennäköisempänä, että Portugalista tulee kolmas EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n apuun turvautuva maa.

Portugalin lainatarve saattaa tulla ajankohtaiseksi piankin, sillä osa maan lainoista erääntyy maksettavaksi huhtikuun puolivälissä, juuri ennen Suomen eduskuntavaaleja.

Huippukokoukseen osallistuneen pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) mukaan mahdollinen avunpyyntö johtaisi vaalitauolle viime viikolla lähteneen eduskunnan koollekutsumiseen.

— Jos joku maa pyytää tukea väliaikaiselta mekanismilta, niin se edellyttää Suomessa ilman muuta eduskunnan päätöstä, Kiviniemi sanoi ennen huippukokouksen alkamista.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Petäistön raportti Brysselistä (Seitsemän uutiset 24.3.2011)

Lue myös:

    Uusimmat