Portugalille vuosi jatkoaikaa - ongelmat eivät lopu

Talousasiantuntijat epäilevät, että Portugalin saamat lievennykset tukipaketin ehtoihin eivät tarkoita ongelmien loppumista. Lainat ja takuut antavat hengähdysaikaa, mutta käytännössä ne vain siirtävät tuskaa eteenpäin.

- Sekä Kreikan kokemukset että Portugalin oma tilanne viittaavat siihen, että tukipaketti ei todennäköisesti lopeta maan ongelmia, arvioi kansainvälisen Capital Economics -tutkimuslaitoksen Euroopan pääekonomisti Jonathan Loynes.

Samoilla linjoilla on Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki. Hänen mukaansa Portugali ajetaan nyt tiukalle säästökuurille.

- He joutuvat tekemään aika ankaria leikkauksia, jotka kurjistavat seuraavien kolmen vuoden aikana Portugalin taloutta. Mutta riittävätkö ne, se on vielä hyvin epävarmaa, arvioi Kuoppamäki.

Kuoppamäki epäilee, että kestää vielä vuosia ennen kuin Portugali saa normaalisti lainaa markkinoilta.

- Portugali ei joudu supistamaan alijäämäänsä ihan niin nopeasti kuin aikaisemmin ajateltiin, mutta joutuu joka tapauksessa tekemään leikkauksia seuraavien kolmen vuoden aikana. Se on tärkeää, mutta paljon vaaditaan vielä ennen kuin Portugali pystyy senkään jälkeen palaamaan rahoitusmarkkinoille.

"Velkojen anteeksiannossa ei järjen häivää"

Markkinoilla yltyvät yhä myös epäilyt Kreikan ajautumisesta velkasaneeraukseen. Se tarkoittaisi, että alunperin lainaa myöntäneet rahoituslaitokset menettäisivät osan pääomastaan.

Sekä Kreikan hallituksen, Euroopan keskuspankin että Euroopan unionin viranomaiset kiistävät Kreikan velkasaneerauksen. Mutta pelko kytee ja samalla myös huoli siitä, että myös Portugali ja Irlanti haluaisivat keventää velkataakkaansa.

OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen painottaa, että laina-ajoista ja korosta voi tinkiä mutta ei pääomasta.

- Sekä Kreikka että Portugali tarvitsevat tukea ja niille pitää antaa aikaa myös selviytyä niistä. Kun puhutaan velkajärjestelyistä, jos sillä tarkoitetaan korkojen alentamista ja laina-aikojen pidentämistä niin se on ok. Mutta ei velkojen pääomien anteeksiantoa, siinä ei ole kyllä järjen häivää, toteaa Karhinen.

Lue myös:

    Uusimmat