Mainos

Portugali kiristää vyötä talouskriisin vuoksi

Portugali lupaa jouduttaa talousvajeensa kaventamista. Hallitus aikoo tämän vuoksi lykätä joitakin suuria julkisia hankkeita.

Pääministeri Jose Socrates kertoi suunnitelmista portugalilaisille toimittajille euromaiden johtajien huippukokouksen jälkeen Brysselissä.

Portugalin hallitus aikoo muun muassa lykätä Lissaboniin suunnitellun uuden lentokentän rakentamista ja suurta siltahanketta.

- Hankkeet ovat olennaisia maan nykyaikaistamiselle, mutta mielestäni on järkevää odottaa taloustilanteen vakaantumista, ennen kuin niihin ryhdytään, sosialistipääministeri Socrates sanoi.

Portugalin hallitus aikoo tänä vuonna vähentää julkisen vajeen 7,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta, kun aiempi tavoite oli 8,3.

Euromaiden budjetin alijäämä ei saisi ylittää kolmea prosenttia bruttokansantuotteesta. Portugali odottaa pääsevänsä tähän tavoitteeseen vuoteen 2013 mennessä.

Kreikan kriisin yhteydessä on pohdittu, voiko sama tilanne toistua jossakin muussa euromaassa. Portugali on ollut yksi tällaisen spekuloinnin kohteista.

Uutistoimisto AFP:n mukaan analyytikot uskovat kuitenkin Portugalin maksukykyyn.

(MTV3 - STT - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.