"Portugali erosi Schengen-sopimuksesta Nato-konferenssin ajaksi"

Portugalissa turvatoimet on kiristetty äärimmilleen Lissabonissa pidettävän Nato-kokouksen vuoksi. Maan rajalla käännytettiin myös 35 suomalaista aktivistia, joiden oli tarkoitus osallistua rauhanomaisiin mielenosoituksiin Nato-kokousta vastaan.

- Portugali on ilmoittanut, että maa on irtisanoutunut vapaan liikkuvuuden Schengen-sopimuksesta konferenssin ajaksi, kertoo käännytetty suomalaisaktivisti ja Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeri Kaj Raninen.

Portugaliin on päässyt tiistaista saakka vain muutaman rajanylityspaikan kautta, kertoo Raninen. Poikkeusjärjestelyt jatkunevat sunnuntaihin saakka.

Muitakin kuin suomalaisia on käännytetty Portugalin rajalla, sillä eilen rajaviranomaiset estivät maahanpääsyn yli sadalta ulkomaalaiselta aktivistilta. Osa heistä on päässyt sisään toisella yrittämällä, mutta suomalaisille se oli mahdotonta.

- Itse olemme linja-autolla matkassa, joten sisäänpääsy on hankalaa.

Suomalaisten matka tyssäsi Espanjan puolella. Siellä heille ojennettiin paperi, jossa ilmoitettiin heidän aiheuttavan uhkan kansakunnan turvallisuudelle ja yleiselle järjestykselle. Raniselle perustelut jäivät hieman epäselväksi.

- Me olimme menossa ilmaisemaan mielipidettämme rauhanomaisesti. Halusimme myös osallistua konferenssiin, joka järjestetään vastatapahtumana Nato-konferenssille, Raninen harmittelee.

Toimettomaksi suomalaiset aktivistit eivät kuitenkaan jää. He aikovat osallistua Nato-vastaisiin mielenosoituksiin Madridissa Espanjassa.

Lue myös:

    Uusimmat