Pörssiviikko päättyi nousuun

Helsingin pörssissä Hex-indeksi pysyi tänään plussalla, vaikka Nokian kurssi painuikin päivän päätteeksi laskuun.

Nokian päätöskurssi 18,27 euroa oli 0,16 prosenttia eilistä heikompi. Muuten pörssissä vallitsi kuitenkin selvä nousuvire, ja Hex-indeksi päätyi 0,76 prosentin nousuun 6910,60 pisteeseen. Portfolioindeksi nousi 1,41 prosenttia ja vaihtoa kertyi noin 520 miljoonaa euroa.

Toimialoista eniten eli melkein 3,5 prosenttia nousivat metsäyhtiöt, mutta kaikkien muidenkin alojen indeksit liikahtivat enemmän tai vähemmän ylöspäin.

Nousijoitten kärjessä oli Elcoteq, jonka kurssi parani 12,5 prosenttia 7,20 euroon. Yhtiö julkisti aamulla tappiollisen tuloksen, mutta kurssi sai puhtia toimitusjohtaja Lasse Kurkilahden kommenteista, joiden mukaan Elcoteq osallistuu aktiivisesti alan yritysjärjestelyihin ja keskustelee parhaillaankin muiden yhtiöiden kanssa.

Muita kärkipään nousijoita olivat F-Secure, Stora Enso, Comptel ja Done. Donen osaketta myös vaihtui niin runsaasti, että yhtiö ylsi poikkeuksellisesti kymmenen vaihdetuimman listalle. Kuhinan aiheutti se, että Osakesäästäjäin keskusliitto kertoi vaativansa yhtiöön erityistilintarkastusta. Myös Metsä Tissuen tulos miellytti sijoittajia sen verran, että kurssi parani viitisen prosenttia 10,50 euroon.

Laskijoitten listalla BiotieTherapies tuli melkein 10 prosenttia alaspäin ja halpeni 3,40 euroon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat