Pörssiviikko päättyi nousussa

Helsingin pörssin nousuvire jatkui perjantaina. Hex-indeksi kipusi viikon päätteeksi Nokian ja muiden teknologiayhtiöiden vedolla kaksi prosenttia plussalle, mutta metsäyhtiöt olivat edelleen alamäessä.

Pörssi 12.1.

Nokian kurssi parani Helsingissä pari prosenttia eli 0,86 eurolla 43,86 euroon. Sonerakin kallistui kuusi prosenttia 24,08 euroon. Hulppeimman melkein 20 prosentin nousun kirjasi Stonesoft, mutta myös F-Secure kallistui yli 16 ja Elisa Communications yli 14 prosenttia. 3,03 eurolla 24,33 euroon kallistunut Elisa oli myös kymmenen vaihdetuimman listalla, samoin 1,54 eurolla 18,54 euroon kallistunut Perlos.

Koko tele- ja teknologiasektorin kurssit paranivat keskimäärin 2,56 prosenttia. Huonommin meni metsäyhtiöillä, joille kirjattiin keskimäärin melkein kahden prosentin lasku. Esimerkiksi Stora Enson R-osake halpeni 0,13 eurolla 10,97 euroon ja UPM-Kymmene 0,75 eurolla 31,25 euroon. Muista keskeisistä toimialoista metalliyhtiöt olivat pienessä laskussa, pankki- ja rahoitussektori pienessä nousussa.

Eniten eli peräti 5,7 prosenttia kurssit nousivat viestintä- ja kustannustoimialalla. Nousun takana oli Sanoma-WSOY, jonka A-osake kallistui yli 8 prosenttia ja B-osake melkein 7 prosenttia. Hex-indeksin 12 285,61 pisteen päätösluku oli siis tasan 2,0 prosenttia torstaita parempi. Portfolioindeksi nousi melkein yhtä paljon, 1,66 prosenttia. Vaihtoa kertyi noin 920 miljoonaa euroa.

Fox-indeksiin taas uutta ilmettä


Pörssin Fox-osakeindeksistä vaihtuu helmikuun alussa kolme osakesarjaa. Fox-indeksiin pääsevät Outokumpu, Stonesoft ja TJ Group. Niiden tieltä pois siirtyvät Raision vaihto-osake, Talentum ja Wärtsilä.

FOX-indeksi sisältää pörssin 25 vaihdetuinta osakesarjaa, ja sen kokoonpanoa tarkistetaan puolen vuoden välein. Indeksissä on 20 prosentin painorajoitus, joka käytännössä koskee vain Nokian osaketta.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat