Pörssiviikko: Helsinki päätti viikon jyrkkään laskuun

Helsingin pörssin torstainen reipas nousuvire ei jatkunut perjantaina. Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi laski 5,3 prosenttia 9 129,85 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi laski maltillisemmin, vain 1,9 prosenttia 3 293,50 pisteeseen.

Pörssin viikkkopäätös

Pörssiä veti alaspäin ennen muuta Nokia, jonka osakekurssi reagoi televalmistaja Nortelin torstaina julkaisemiin synkkiin tulevaisuudennäkymiin. Nokian torstaina kahdeksan prosenttia noussut osakekurssi putosi perjantaina 7,5 prosenttia 29,50 euroon. Toiseksi eniten vaihdettu Sonera laski yli yhdeksän prosenttia 14,95 euroon.

Nousijoiden listan kärkipäästä löytyi mediayritykset Ilkka ja Talentum, joiden osakekurssit nousivat perjantaina 11 ja 10 prosenttia. Laskijoiden listalta erottui mm. kännykkävalmistaja Benefon, joka jatkoi torstaista alamäkeään reilun kymmenen prosentin laskulla.

Keskeisistä toimialoista menestyi parhaiten metalli- ja metsäalat. Molempien alojen osakkeet kallistuivat päivän mittaan reilun prosentin verran. Tele- ja elektroniikkaosakkeet puolestaan menettivät arvostaan keskimäärin 7,5 prosenttia.

Päivän kokonaisvaihto oli perjantaina 919,84 miljoonaa euroa eli noin 5 473 miljoonaa markkaa. Nokian osuus oli kokonaisvaihdosta jälleen huomattava, 721 miljoonaa euroa eli noin 78 prosenttia.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat