Pörssiviikko aloitettiin laskevin kurssein

Viikko Helsingin pörssissä alkoi laskevin kurssein. Kaikki toimialaindeksit saivat eteensä miinusmerkin, ja keskimäärin osakkeiden vaihtohinnat tippuivat maanantaina 0,6 prosenttia. Hiljaisen maanantaipörssin osakevaihto oli ennen jälkipörssin kauppoja 226 miljoonaa markkaa.

Myös muualla Euroopassa kurssit olivat laskussa. Frankfurtissa DAX-indeksi laski päivän aikana 0,7 prosenttia, ja laskussa olivat myös Tukholman, Lontoon ja Pariisin pörssit. Myös New York avautui maanantaina vajaan prosentin laskussa. Pörssimaailma on odotellut Yhdysvaltain keskuspankin tiistaista mahdollista koronnostopäätöstä.

Helsingin pörssissä sijoittajien ostotarjouksista pääosa eli 40 osakkeen ostokurssi laski, 26 ostokurssia pysyi ennallaan ja 25 tarjousta nousi. Kauppatasolla jyrkimmin osakkeiden hinnat halpenivat monialayhtiöiden osakkeilla.

Yksittäisistä osakkeista jyrkimmän notkahduksen kirjasivat maanantaina vaihtokursseihinsa metalliryhmässä Fiskarsin K-osake, Konecranes ja Kone. Metsäosakkeista halpenivat etenkin Enson osakkeet, monialayhtiöistä Asko ja Partek sekä muun teollisuuden osakkeista Cultorin I-osake, Huhtamäen osakkeet ja Kemira.

Nokian osakkeiden hinnat vaihtelivat päivän aikana muutamia markkoja, ja viimeiset kaupat yhtiön molemmilla osakesarjoilla tehtiin 194 markan kurssiin. A-osakkeen päätöskurssi halpeni perjantaista 0,80 markkaa. Myös New Yorkissa Nokian aloituskurssi oli maanantaina 194 markkaa.

Nousulinjaa maanantaipörssissä edustivat Metran molemmat osakkeet, joiden vaihtokurssit paranivat perjantaista kuusi markkaa, A-osake 254 markkaan ja B-osake 260 markkaan. Teollisuuden muita nousijoita olivat Raision vaihto-osake Cultorin II-osake, Instrun B ja metsäyhtiöistä UPM-Kymmene.

Nokian vaihto oli maanantaina 79 miljoonaa, UPM:n 35 miljoonaa, Raision 25 miljoonaa ja Metran ja Rauman molempien lähes 16 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat