Pörssirikkaita syntyi myös vaikeana sijoitusvuonna

Osa sijoittajista kasvatti vuoden aikana selvästi pörssisalkkujensa arvoa, vaikka osakkeiden hintakehitystä kuvaava Hex-indeksi putosi 12 kuukauden aikana 37 prosenttia.

Parhaiten osakkeilla pelanneet rikastuivat jopa kymmeniä miljoonia euroja. Eniten osakesalkkunsa arvoa lisäsi muovi-imperiumin keulahahmo Erkki Etola. Hänen pörssirikkautensa kasvoi 30 miljoonaa euroa 138 miljoonaan euroon. Pörssin onnekkaita olivat myös Jouko Brade, Laakkoset ja Henrik Kuningas, jotka vaurastuivat 15-20 miljoonaa euroa. He ovat sijoittaneet suuren osan varoistaan vuoden nousijoihin Orioniin ja Instrumentariumiin.

Brade on kurssien ammattilainen, sillä hän on luonut vaurautensa pelkästään sijoittamalla. Kaikilla suursijoittajilla ei mennyt yhtä hyvin. Rauno Puolimatkan salkun arvosta katosi vuodessa miltei 40 miljoonaa euroa, ja pörssisalkku on enää 15 miljoonan arvoinen. Puolimatka menetti omaisuutensa Jippii Groupin romahduksessa.

Arvopaperi-lehti selvitti neljättä kertaa, ketkä ovat Suomen sata pörssirikkainta. Kärkikolmikossa Koneen pääomistajat Herlinit kasvattivat eroa SanomaWSOY:n Aatos Erkkoon.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat