Pörssipäivä

Kurssit toipuivat Helsingin pörssissä tänään 3,3 prosentilla, kun Wall Streetin osakkeet selvisivät eilisestä maailmanlaajuisesta romahduksesta varsin maltillisin ruhjein ja täksi päiväksi ennakoitiin nousujohteista avausta. Sijoittajia rauhoitti myös jenin alamäen taittuminen, kun Japani ilmoitti tarpeen tullen tukevansa jeniä luisun estämiseksi. Dollari valui tänään 145 jenin tuntumaan käytyään eilen synkimmillä hetkillä jo 147,5 jenin yläpuolella.

Helsingissä eilen rutkasti halventuneet osakkeet vaihtoivat tänään varsin liukkaasti omistajaa ja 1,2 miljardin markan vaihto nostatti hex-indeksin päätöstason 4 909 pisteeseen. Myös muualla Euroopassa suunta oli selvästi ylöspäin. Frankfurtissa ja Pariisissa osakeindeksejä kaunisteltiin runsaan parin prosentin verran, mutta Lontoossa kaupankäynti oli takkuista eivätkä osakkeet tahtoneet ottaa vauhtia markkinoita varjostaneiden koronnostoepäilyjen vuoksi.

Nokia päätyi reilun 700 miljoonan markan vaihdolla parinkympin hintahaarukan keskivaiheille. Viimeiset kaupat Nokialla lyötiin lukkoon 436,8 markalla, missä kallistumista oli viitisen prosenttia. Parasta toipumista esitti eilisestä paniikkimyynnistä eniten kärsinyt Raisio, jonka kurssi hypähti kymmenisen prosenttia 77,5 markkaan. Tiedon kurssi palautui kahdeksan prosentin nousulla torstaista osavuositulosta edeltävälle 192 markan tasolle.

Myös metsäyhtiöt kuittasivat eiliset pudotuksensa kallistumalla toimialaindeksin mukaan keskimäärin vajaalla parilla prosentilla. Kolmessa viikossa neljänneksen hinnastaan menettänyt Metsä-Serlan B-osake paranteli asemiaan kuudella prosentilla 40,3 markkaan. Enso hyppäsi myös mukavasti nelisen prosenttia, sen sijaan investointipankki Goldman Sachsin suosituslistalla pysynyt UPM-Kymmene polki paikoillaan.

Terveydenhoitoalan välineitä valmistavan Instrumentariumin ensimmäisen vuosipuoliskon tulos jäi alle odotusten eikä tyydyttänyt markkinoita. Yhtiön tiedotteen mukaan markkinoiden näkymiä pidetään hyvinä, mutta tulosta rasittaa kuluvan vuoden aikana ostettujen liiketoimintojen yhdistäminen. Vaihdetumpi B-osake hinnoiteltiin lähes kymmenen prosenttia halvemmalle tasolle 300 markkaan.

Stockmannin edellisvuoden tasolla säilynyt tulos osui analyytikkojen haarukkaan ja molemmat osakesarjat pysyttelivät lähes eilisillä tasoillaan. Mandatum ilmoitti odotetun kaltaisen tuloksen lisäksi pankkiiriliike Protoksen ostamisesta, mutta sijoittajat eivät uutisista liiemmin innostuneet. Mandatumin kurssi nousi nihkeällä vaihdolla reilun prosentin 58 markan tuntumaan.
STT-Boss Information Oy

Lue myös:

    Uusimmat