Pörssipäivä

Helsingin pörssissä osakkeiden kurssit jatkoivat hermostunutta heilumistaan Aasian ja Venäjän ruokkiessa sijoittajien mielissä kummittelevaa epävarmuutta.

Tänään pörssipäivästä näytti pitkään tulevan tiistaisen kaltainen romahdus, mutta Hex-indeksi toipui kuitenkin hienosti päivän synkimmästä lähes kolmen prosentin miinuksesta osakemarkkinoiden yleisen tunnelman piristyttyä Japanin mahdollisen intervention toivossa.

Peruutus jäi lopulta siedettävälle 1,6 prosentin tasolle, mikä pudotti yleisindeksin 4830 pisteeseen. Dollari kiipesi ylimmillään taas 147 jenin tuntumaan, kunnes kääntyi laskuun Kiinan pyydettyä Japania ja Yhdysvaltoja tukiostoihin luisun estämiseksi. Aasian pörsseissä kurssikehitys oli laskuvoittoista Hongkongin vetäessä letkaa kolmen prosentin kumarruksellaan. Synkkiä pilviä Euroopan osakemarkkinoiden ylle kantautui myös Venäjältä, jossa ruplaan kohdistuneet devalvaatiopaineet vähensivät sijoittajien ostohaluja entisestään. Vaikutusvaltaisen suursijoittajan George Sorosin näkemykset jopa 25 prosentin devalvaatiosta koettelivat Moskovan pörssin osakkeita reilun kuuden prosentin laskulla.

Hartwall taipui kuutisen prosenttia keskiviikkoisen päätöstasonsa alapuolelle Venäjältä kantautuvien huonojen uutisten painamana. Viimeiset kaupat Hartwallilla tehtiin 147 markalla, mikä uupuu jo yli neljänneksen yhtiön toukokuisesta kurssihuipusta. Myyntilistalle joutui myös eilen odotuksia heikommasta puolivuotistuloksesta tiedottanut Instru, jonka molemmat osakesarjat halpenivat reippaanlaisesti.

Nokia kuittasi taas sille ominaiseen tapaan reilut kaksi kolmannesta pörssilistan 1,2 miljardin markan vaihdosta. Halvimmillaan Nokiaa sai 418 markalla, mutta markkinoilla vahvistunut tunnelma nosti yhtiön kurssin lopulliselle 425 markan päätöstasolleen. Prosenteissa Nokia heikkeni vajaat kolme prosenttia. Metsäsektorin lippua piti korkealla Metsä-Serla, jonka B-osake vahvistui vilkkaalla vaihdolla parisen prosenttia 41 markkaan.

Toimialoista syvimmässä pudotuksessa oli pankkisektori, jonka alamäkeä johti Merita lähes viiden prosentin vauhdilla. Meritan A-osakkeella viimeiset kaupat tehtiin niukasti 31 markan alapuolella. Vakuutusyhtiöiden esitykset vaihtelivat Sammon parin prosentin plussasta Pohjolan viiden prosentin miinukseen. Metalliyhtiöistä Metra, Kone ja Rauma halpenivat nelisen prosenttia, mutta Outokummun kurssi hyppäsi parisen prosenttia ylöspäin eilisestä aallonpohjastaan.

(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat