Pörssipäivä

Helsingin pörssin avauksessa maanantaina osakkeilla käytiin kauppaa selvästi halventunein hinnoin, kun epämiellyttävät uutiset sekä Japanista että Yhdysvalloista veivät sijoittajilta suurimman ostoinnon.

Aamupäivän lähes prosentin miinus muuttui kuitenkin Nokian petraamisen myötä vain hienoiseksi laskuksi, joten eurooppalaisittain mitattuna menestys oli varsin hyvä. Pörssin sulkeutuessa hex-yleisindeksi oli asettunut 0,35 prosentin notkahduksella 5327 pisteeseen. Sijoittajien katseet kiinnittyvät jo tiukasti Japanin hallituksen perjantaina esittelemiin elvytysohjelmiin sekä Yhdysvalloissa julkaistaviin työttömyyslukuihin, joten kaupankäynti pysyi koko päivän sangen varovaisena. Vaihtoa pörssilistan osakkeille kertyi alle 700 miljoonaa markkaa.

Japanissa heränneet epäilyt uuden pääministerin johtaman hallituksen kyvystä saattaa maan talous nousuraiteille pudottivat osakekursseja reilulla prosentilla sekä heikensivät jeniä dollaria vastaan. Dollarin vahvistuminen 145 jenin yläpuolelle oli myrkkyä muillekin Aasian pörsseille, joissa indeksit ropisivat tuntuvasti alaspäin Hongkongin viiden prosentin pudotuksen johdolla. Heikentynyt jeni sekä Aasian ja New Yorkin pörssien laskut pitivät tunnelman melankolisena myös Euroopan johtavissa pörsseissä. Lontoossa pudotus oli prosentin luokkaa, mutta Frankfurtissa ja Pariisissa osakkeet olivat reilun parin prosentin alamäessä. Paineen alla oli varsinkin pankkisektori, sillä Englannin suurimman pankin HSBC:n kehnon osavuosituloksen uskotaan heijastuvan muidenkin Aasian kanssa tekemisissä olevien pankkien tuloksiin.

Nokian kurssi kävi aamupäivällä 465 markassa, mutta toipui lopulta puolisen prosenttia halventuneena lähelle perjantaista päätöstasoaan 472,5 markkaan. Puhelinyhtiöistä Helsingin Puhelin vahvistui prosentilla, mutta Tampereen Puhelimen kohtalona oli voittojenkotiutuksen myötä parin prosentin halpeneminen 58,5 markkaan. Toimialan muista edustajista PK Cables ja Elcoteq halpenivat lähes kolme prosenttia kumpikin. Metsäyhtiöistä pintansa pitivät perjantaina osavuositulostaan esittelevä Metsä-Serla sekä UPM-Kymmene, joiden prosentin suuruiset nousut nostivat sellun hinnan laskun masentaman toimialaindeksin niukasti plussalle. EU:n kilpailuviranomaisten suurennuslasin alla oleva Enso vajosi alimmillaan 50,5 markkaan, kun analyytikot epäilivät sen joutuvan järjestelemään joitakin toimintojaan fuusion hyväksymiseksi. Alavireiseltä metallisektorilta pahiten ruosteessa oli Rautaruukki, jonka kurssista veistettiin vajaat neljä prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat