Mainos

Pörssipäivä

Osakkeet pysyivät suurimman osaa päivästä aivan eilisten lukujen tietämissä. Aamulla osakkeille kirjattiin lievää nousua, mutta iltapäivällä tilanne kääntyi ja osakkeet joutuivat pitkän nousuputken jälkeen myyntilistalle.

Loppupäivä lasketeltiinkin sitten reipasta kyytiä, minkä tuloksena portfolioindeksille noteerattiin 0,8 prosentin miinus yleisindeksin päästessä Nokian loppukirin ansiosta lähes nollille. Hexin päätöslukemat jäivät 3823 pisteeseen.

Joukkoon mahtui monta vahvaa yhtiötä, joihin myyntituulahdus ei osunut. Parhaiten esillä olivat alkuvuoden tuloksestaan tiedottaneista yhtiöistä Kemira ja Instrumentarium. Alkuvuoden häviäjän titteliä tahtomattaan kantava Kemira pystyi osoittamaan reippaasti ennusteita muhkeamman tuloksen. Kun analyytikot odottivat viime vuoteen verrattuna noin 10 prosentin laskua, oli tuloksena vajaan viiden prosentin petraus 642 miljoonaan markkaan. Myös loppuvuodesta Kemiran johto arvioi tulevan suotuisan, joten tulos yltää lähelle viime vuotista ennätystasoa.

Pitkään miinusta kirjanneen Pigmentsin kohdalla vuoden viimeisen kolmanneksen arvellaan päättävän tappioputken. Ennakoitua paremman osavuosikatsauksen myötä osake vahvistui ostosuositusten siivittämänä aina 56 markan tasolle. Päivän päätöksessä paras puhti oli pois ja näin viimeiset kaupat tehtiin reiluun 54 markkaan. Pankkiiriliikkeiden arvioissa tammikuussa tehty vuoden ylin kurssi saattaa pian vaihtua. Osake kiinnosti sijoittajia 21 miljoonan markan edestä. Päivän kokonaisvaihto kohosi Nokian 330 miljoonan ansiosta 800 miljoonaan markkaan.

Instru yllätti

Toinen myönteinen tulosjulkaisija oli Instru, joka kallistui lievästi ennusteet ylittäneellä 195 miljoonan markan tuloksellaan. Kummallekin osakkeelle plussaa kirjattiin yli kaksi. Toimialoista pahassa laskussa oli metsä, jolle dollarin halpeneminenkin teki osaltaan hallaa. Kokonaisuutena metsä pakitti 1,7 prosentilla.

Nokian viimeisten minuuttien kiri 524 markkaan nosti toimialaa 1,4 prosentilla. Yhdysvalloissa Nokiaa kaupattiin jo yli 100 dollariin. Yhdysvaltalaisen matkapuhelinyhtiö Motorolan julkaisema yhdeksän kuukauden tulos ylitti loivasti analyytikoiden ennusteet. Osakekohtainen tulos nousi viimeisen neljänneksen osalta selvästi viime vuoden vastaavan luvun yläpuolelle myynnin kasvaessa 13 prosentilla. New Yorkissa päivän ensimmäisissä kaupoissa kaikki matkapuhelinyhtiöt nytkähtivät jyrkästi ylös.
(STT-Boss Information Oy)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.