Pörssipäivä

Helsingin pörssi kääntyi viiden laskupäivän jälkeen tänään nousuun. Vielä aamun ensimmäisillä tunneilla hex-yleisindeksi oli tiukasti miinuksella seuraten Yhdysvaltain pörssin eilistä luisua. Indonesian presidentti Suharton aamuiset uudistuslupaukset sekä Nokian vahvistuminen piristivät iltapäivällä tunnelman, joten yleisindeksi kirjasi lopulta mukavan 0,9 prosentin vahvistumisen.

Päätöslukemiksi yleisindeksille noteerattiin 4895 pistettä. Pörssilistan vaihto kohosi pitkästä aikaa toiselle miljardille Nokian ja UPM-Kymmenen ollessa ylivoimaiset vaihtokuninkaat. Nokia painui päivän ensimmäisillä tunneilla 350 markan alapuolelle. Laskun taustalla oli teknologiasektorin halpeneminen eilen Wall Streetilla Microsoftia vastaan nostetun kanteen takia. Nokia kallistui kuitenkin luottamuksen palattua aivan 360 markan nurkille, joten päivämuutokseksi sille kirjattiin lopulta reilut pari prosenttia. Teknologiaosakkeet olivat tänään ensimmäisellä kaupankäyntitunnilla New Yorkissa lähes prosentin nousussa.

Korko- ja valuuttamarkkinoilla katseet pysyivät tiukasti Aasiassa ja Yhdysvaltain keskuspankissa. Indonesian tilanteen stabiloituminen heijastui myönteisesti korkoihin, jotka matkasivat lievästi alas. Toisaalta Fedin ei uskota puuttuvan vallitsevaan korkotasoon, sillä viimeisimmätkin talousluvut ovat osoittaneet talouden olevan terveessä tilanteessa. Fedin päätös kuullaan huomenna. Valuuttamarkkinoilla dollari jatkoi vahvistumistaan ja Suomen markkaa vastaan se kallistui lähes parilla pennillä.

Kemiran maanantaiset yritysjärjestelyt saivat jatkoa tänään, kun yhtiö tiedotti vesikemikaalialan yhteisyrityksen perustamisesta turkkilaisen kumppanin kanssa. Sijoittajat eivät laajentumisuutisille erikoisemmin lämmenneet ja osakkeen vaihto jäi vaatimattomaksi. Kemiran kurssi nousi kuitenkin pari prosenttia 58 markkaan kuitaten samalla maanantaisen pudotuksensa. Toimialoista synkimmät lukemat kirjattiin elintarviketeollisuudelle, jonka kehitystä kuvaava indeksi taipui lähes kaksi prosenttia Raision ja Hartwallin johdolla.

Meklarilistan vaihdosta huolehtivat pääasiassa virolaispankit, jotka Tallinnan pörssin kehitystä myötäillen ajautuivat jyrkkään alamäkeen. Hansapankin päätöstasoksi jäi seitsemän prosentin syöksyn päätteeksi 33,5 markkaa. Ehispankin samansuuruinen notkahdus jätti osakkeen hinnan niukasti 20,5 markan yläpuolelle. Molempien yhtiöiden kurssihuiput viime syksyltä ovat yli kaksinkertaisia, joten uusia ennätystasoja saadaan odotella vielä pitkään.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat