Pörssipäivä

Helsingin pörssin vuoristoradalla kuljettiin tänään alamäkeen. Eilinen vahvistuminen sai sijoittajat kotiuttamaan voittoja, joten hex-indeksi kirjasi 0,7 prosentin laskun. Yleisindeksin päätöslukemat valahtivat 4 347 pisteeseen.

Alavireinen tunnelma oli peräisin Yhdysvaltain osakemarkkinoilta, jossa huoli inflaation noususta nosti pitkiä korkoja ja painoi teollisuusosakkeet miinukselle. Valtameren takainen tunnelma valtasi myös Euroopan suurimmat pörssit, joissa iltapäivällä oli järjestään noin prosentti miinusta.

Toimialoista metsä laski kolme prosenttia, mikä johtui etenkin UPM-Kymmenen 5,5 markan osingosta. Eilinen 152 markan taso tipahti 145 markkaan, joten todellisuudessa UPM putosi vain noin prosentilla. Handelsbankenin kritisoima Metsä-Serla jatkoi luisuaan. B-osake painui jo 50 markan alapuolelle.

Metalliyhtiöiden kurssit pitivät mollipäivänäkin edellispäiväiset tasot.

Teknologiasektorin vahva meno Yhdysvalloissa nosti Nokian aamupäivällä 610 markkaan. Osake lähti kuitenkin iltapäivällä laskuun päätyen hiukan 600 markan alapuolelle. Kaupankäynti Nokialla oli taas vilkasta, sillä se keräsi koko pörssilistan 1,1 miljardin markan vaihdosta puolet.

Vientiteollisuutta heikensivät myös Yhdysvalloissa tänään julkaistut, selkeästi viileämmät kokonaistuotannon kasvuluvut, jotka heikensivät Yhdysvaltain dollaria. USD maksoi myöhään iltapäivällä 5,54 Suomen markkaa.

Instrumentariumin osakkeiden vajaan kolmen prosentin halpenemiset selittyvät osin 4,20 markan osingolla. Finanssisektorilla viime päivien hurjin meininki oli ohi. Meritan omistajat maistelivat kassaan kilahtaneita myyntivoittoja hiukan myyntivoittoisesti, sillä A-osake tipahti 34 markan alapuolelle. Pohjolan B-osake halpeni reilulla prosentilla 265 markan paremmalle puolen. Sammon osaketta vaihtui edelleen kohtuullisen vilkkaasti, mutta kurssiin vaihtoluvut eivät heijastuneet.

New Yorkissa osakemarkkinat aukesivat tänään lievästi laskevin kurssein. Tarkistettu BKT-luku vuoden 1997 viimeiseltä neljännekseltä jäi 3,7 prosenttiin, kun ennakkoarviot olivat yli puoli prosenttiyksikköä vahvemmat. Helsingin pörssin jo sulkeuduttua Dow Jones -indeksi näytti 0,3 prosentin laskua. Teknologiaosakkeet sen sijaan pysyivät Microsoftin tukemina lähes nollilla. Nokian kurssi halpeni reiluun 107 dollariin.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat