Pörssipäivä

Osakkeet valuivat tänään "jo" toista päivää perätysten. Tiistaiselle reilun prosentin laskulle saatiin keskiviikkona lähes toinen mokoma lisää ja samalla hex-yleisindeksin pisteet notkahtivat 4079,41 pisteeseen.

Kaupankäyntivolyymi ylitti taas miljardin markan rajapyykin Nokian ollessa ylivoimainen vaihtoykkönen. Melankolinen pörssikehitys oli seurausta niin kansainvälisten pörssien alavireisyydestä kuin korkojen nousustakin. Yhdysvalloissa julkaistut vahvat talousluvut sysäsivät kaikkialla Euroopassa korkoja ylöspäin ja meillä kymppivuotisen lainan korko nousi viitisen pistettä 5,18 prosenttiin.

Helsingin pörssin alkuvuoden hurjalle nousulle on jo pitkään odotettu stoppia. Kahden päivän rekyyli on tosin pitkälle johtunut kansainvälisten sijoittajien Nokia-salkkujen tyhjentämisestä, sillä parissa päivässä osakkeesta on häipynyt viitisen prosenttia. Keskiviikkona jyrkässä alamäessä olivat myös kauppayhtiöt, jotka näyttävät yllättäen kestävän pudotusleikkiä syklisiä yhtiöitä huonommin. Kauppasektori halpeni 1,9 prosentilla metsän ja metallin ottaessa lukua vain puolella prosentilla.

Siljan kurssi hypähti reippaasti yhtiön ilmoitettua vetäytyvänsä konsernin kokonaistulosta rasittaneen tytäryhtiö Sally UK:n Englannin kanaalin matkustajaliikenteestä. Siljan A-osakkeelle kurssinousua kertyi 15 prosenttia viimeisten kauppojen osoitettua 31,8 markkaa. Vaihtoa Siljoille kertyi kuitenkin vain vajaan kolmen miljoonan markan edestä.

Valmetin kysyntä vilkasta

Metalliyhtiöistä oivassa vireessä olevan Valmetin kysyntä oli vilkasta. Vajaalla 50 miljoonan markan vaihdolla osake kallistui vajaat neljä prosenttia lokakuun lopun tasolle 86,5 markkaan. Vielä tammikuun lopulla Valmetia sai 70 markalla, joten oikeaan aikaan osakkeeseen sijoittaneet ovat reilussa kuukaudessa netonneet yli 20 prosenttia. Muista toimialan yrityksistä vahvistui varsinaisessa yhtiökokouksessa 3,75 markan osinkonsa vahvistanut KCI Konecranes parilla prosentilla.

Tuloksensa julkaisseet Starckjohann ja Polar hinnoiteltiin alaspäin. Starkin yli 20 prosenttia parantunut tulos ei riittänyt ja osake sukelsi reilu viisi prosenttia yhdeksään markkaan käytyään ylimmillään ennen tulosjulkaisua 9,60 markassa. Polarin tappio vajosi reilusti edellisvuoden alapuolelle, mikä heijastui myös osakkeen hintaan. Alimmillaan niukasti vaihtunutta Polaria sai 4,9 markalla, mutta päätöstason 5,2 markassakin miinusta oli vielä viitisen prosenttia.

Yhdysvalloissa pörssi lähti keskiviikon ensimmäisellä tunnilla laskuun viiden ennätyspäivän päätteeksi. Helsingin sulkeutuessa Dow Jones näytti 0,6 prosentin miinusta. Nokia oli vajaassa 97 dollarissa.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat