Pörssipäivä

Tänään kahdeksan pörssipäivää kestänyt nousuputki katkesi ja yleisindeksi ajautui 1,48 prosentin pudotuksen päätteeksi 4 295 pisteeseen. Voittojen kotiuttajat iskivät laajalla rintamalla ja kurssilaskun makuun joutuikin suurin osa listan osakkeista. Pörssilistan yli miljardin markan vaihdosta Nokia kahmaisi reippaasti yli puolet.

Eilen New Yorkissa Dow Jones -indeksi päätyi taas uudelle ennätystasolle, mutta teknologiayhtiöille osakemarkkinat eivät olleet yhtä suotuisia. Teknologiaosakkeiden lievä lasku vei mennessään myös Nokian, minkä ADR-todistus halpeni vajaan dollarin päätyen 580 markan tuntumaan.

Helsingin pörssissä Nokian alamäki jatkui eivätkä edes tuoreimpien puhelinmallien teknisten uudistusten esittelyt saati uudet tilaukset saaneet nostetta yhtiön osakekurssiin. Pörssin sulkeuduttua Nokian A-osakkeen hinnaksi jäi 576,5 markkaa, missä laskua oli reilut pari prosenttia.

Metsäindeksistä höylättiin päivän aikana reilun kahden prosentin siivu. Enson ilmoitus yhteistyökumppaneiden etsimisestä Kaakkois-Aasiasta ei herättänyt mielenkiintoa sijoittajien keskuudessa, vaan R-osakkeen hinta vajosivajaat pariprosenttia 55,5 markkaan. Jyrkimpään alamäkeen joutui kuitenkin Metsä-Serla, mitä sai päivän päätöksessä reilut kolme prosenttia eilistä halvempaan 54 markan hintaan. UPM päätyi 155,9 markkaan käytyään parisen markkaa sen alapuolella.

Harvoista nousijoista mainittakoon TT Tieto, minkä osake kallistui reilulla viidellä prosentilla yleistä kehitystä uhmaten. Viimeisissä kaupoissa hinnaksi muodostui 885 markkaa. KCI Konecranesin kolmen prosentin parannus merkitsi päätöstasoksi 238,5 markkaa.

Raisio aloitti myös lupaavasti yhtiön hallituksen esitettyä osakkeen nimellisarvon jakamista kymmenestä markasta yhteen. Vauhti hiipui alkuinnostuksen jälkeen ja päivän ylimmistä 915 markan lukemista vajottiin takaisin 900 markan alapuolelle. Eniten joutui nöyrtymään Tampereen Puhelin, millä kauppaa käytiin alimmillaan 46,5 markalla. Pörssilistan kuopukselle miinusta kertyi huimat kuusi prosenttia päätöslukemien näyttäessä 48 markkaa. Hurjasti viime aikoina kallistunut Hartwall joutui taipumaan viidellä prosentilla päätöskurssin osoittaessa 655 markkaa.

Kaupankäynti New Yorkissa alkoi tänään mollivoittoisesti tuoreiden tulosvaroitusten varjostaesa markkinoita. Tunnin osakekaupan jälkeen sekä Dow Jones että Nasdaq -indeksit olivat kuitenkin toipuneet miinusmerkkisistä avaustasoistaan lievästi plussan puolelle.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat