Pörssipäivä

Viikon ensimmäinen pörssipäivä alkoi varsin hermostuneesti. Osakkeet ampaisivat päivän ensimmäisillä tunneilla selvään laskuun noudattaen Yhdysvaltain perjantaista tunnelmaa. Vielä kun Aasiassa suuntaus oli pääosin laskeva, joutui hex-yleisindeksi taipumaan alimmillaan reilun puolen prosentin laskuun.

Monen sijoittajan odottama rekyyli ei lopulta kuitenkaan toteutunut, sillä sekä Nokian että metsäteollisuuden johdolla kurssit päätyivät 0,7 prosenttia plussalle. Uudet yleisindeksin ennätysluvut kirjataan maanantain jälkeen 4303 pisteeseen. Aamulla kaupankäynti oli lähes jäissä, mitä ei suinkaan auttanut metsäyhtiöiden roima halventuminen perjantaina New Yorkissa amerikkalaisen Kimberly-Clarkin tulosvaroituksen johdosta. Kotimaassa UPM-Kymmene niiasi aina 152 markkaan, mutta kirposi viimeisillä minuuteilla 158 markkaan eli prosentin perjantain yläpuolelle. Yhdysvaltain osakemarkkinoiden aukeaminen tänään mukavasti ylöspäin piristi kaupankäynnin vaihdoksi lopulta kohtuulliset 860 miljoonaa markkaa.

Nokian aamuinen tiedotus 800 miljoonan markan gsm-laitetilauksesta Yhdysvaltoihin piti osakkeen hinnan päivän heikommillakin hetkillä perjantaisella 570 markan tasolla. Nokia tekaisi kaikkien aikojen ylimmän noteerauksen viimeisten tuntien kirin nostaessa osakkeen jo 585 markkaan. Päivän vaihtokakkoseksi kiilasi Raisio, jonka hintaa painoi tieto mahdollisen varteenotettavan kilpailijan ilmaantumisesta markkinoille. Unileverin kolesterolia alentava margariini on vasta kehittelyasteella, mutta uutinen pelästytti sijoittajat, jotka rupesivat tyhjentämään salkkujaan Raisiosta. Yhtiön kurssi kävi lievän alkupaniikin aikana alimmillaan 790 markassa, mistä se toipui hiljalleen 865 markan päätöstasolleen. Prosenteissa pudotusta koitui lopulta vain vajaat kaksi.

Muista elintarvikeyhtiöistä Hartwall kirjasi nousua perjantaista runsaat viisi ja Huhtamäen I-osake noin nelisen prosenttia. Toimialoista rumiten pakitti pankkisektori, mille laskua tuli reilun kahden prosentin verran. Päivän laskijan titteli heltisi neljän prosentin pudotuksella Metsä Tissuelle, minkä hinta painui 64 markkaan. Tummia pilviä Metsä Tissuen ylle kerääntyi Amerikasta, kun sikäläinen pehmopaperinvalmistaja Kimberly-Clark varoitteli perjantaina tuloksestaan varsinkin Euroopan kireiden markkinoiden johdosta. Puhelinyhtiöiden parissa nähtiin myös roimia alennuksia, sillä perjantaina listautunut Tampereen Puhelin halpeni viidellä ja KS-Puhelin seitsemällä prosentilla.

New Yorkin pörssi oli Helsingin sulkiessa jo 0,6 prosenttia plussalla. Vahvaa ostoa uhkuneet sijoittajat saivat voimia alentuneilta korkomarkkinoilta. Nokian kurssi vastasi toisella tunnilla dollarin 5,52 markkakurssilla laskettuna noin 583 markkaa.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat