Pörssipäivä

Osakkeet ponnistivat tiistaina hienoisen nousun jälkeen taas lähemmäksi kaikkien aikojen ennätyslukuja. Vaikka päivän ensimmäiset tunnit Helsingin pörssissä sujuivatkin alavireisesti, kääntyivät kurssit iltapäivällä hex-yleisindeksillä mitattuna plussalle.

Aamun negatiivisen sävyn toi etupäässä Nokia, jonka kestävyyttä New Yorkin maanantainen pörssipäivä koetteli vajaan parin dollarin laskulla 530 markan tasolle. Päivän päätöksessä yleisindeksi kirjasi 4120 pisteen lukemat 0,26 prosentin vahvistumisen tuloksena. Nokian viimeiset kaupat tehtiin 539 markkaan eli vajaan prosentin maanantain alapuolella. Pörssilistan vaihto kohosi melkein miljardiin markkaan.

Tunnelma oli laajemmin tarkasteltuna hexin kehitystä selvästi positiivisempi, sillä painorajoitettu portfolioindeksi nousi ilman Nokian dominoivaa asemaa 0,7 prosenttia maanantain yläpuolelle.

Tiistai oli syklisille yhtiöille taas erinomainen, sillä sekä metalli- että metsäteollisuus kallistuivat pari prosenttia. Metallin kirkkaimmat nousut kirjattiin Metran ohella Rautaruukille ja Raumalle. Metran A-osake kiri noin neljällä prosentilla Rauman ja Rautaruukin polkiessa kolmen prosentin ylämäkeen.

Metsäyhtiöitä piristi dollarin lievän vahvistumisen ohella amerikkalaisten kilpailijoiden myönteinen kehitys muutoin maanantaina laskeneilla jenkkimarkkinoilla. UPM-Kymmenen kurssi päätyi parin prosentin parannuksella niukasti 150 markan alapuolelle. Metsä-Serlan ja Enson vaihdetummat sarjat tukivat hyvin metsäindeksin nousua muutaman prosentin vahvistumisillaan. Molemmilla osakkeilla viimeiset kaupat tehtiin 51 markan paremmalla puolella.

Siljan kurssi kirmaisi 15 prosenttia korkeammalle tasolle 36,9 markkaan. Siljan irtautuminen tappiollisesta matkustajaliikenteestä Englannin kanaalissa oli onnenpotku sijoittajille. Viimeviikkoisten järjestelyjen jälkeen yhtiön osake on kallistunut kolmanneksella.

Korkomarkkinoilla suunta oli reilusti alaspäin. Vuonna 2008 erääntyvän viitelainan korko laski maanantaisesta kuusi peruspistettä ja päätyi 5,04 prosenttiin.

New Yorkin pörssi avautui teknologiaosakkeiden johdolla roimasti plussalla. Ensimmäisellä tunnilla kovimmat höyryt oli puhallettu ja samalla teollisuusosakkeiden kehitystä kuvaava Dow Jones oli palannut maltilliselle 0,6 prosentin plussalle. Tekno-osakkeet näyttivät vielä Helsingin sulkeutuessa lähes prosentin myötäistä. Nokiaa tehtiin noin 97 dollariin eli 538 markkaan.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat