Pörssipäivä

Ennätysviikolle saatiin Helsingin pörssissä sille kuuluva päätös. Osakkeet hakivat ylempiä tasoja koko päivän ja päätyivät hex-yleisindeksillä mitattuna 1,6 prosentin nousuun. Yleisindeksin päätöslukemat kohosivat viimeisen tunnin armottoman kirin ansiosta 5222 pisteeseen.

Viikkotasolla yleisindeksi kirjasi yli kuuden prosentin nousun, kun portfolioindeksi ylsi samaan aikaan vajaaseen kolmeen prosenttiin. Pörssilistan osakevaihto jäi perjantaina Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän vapaan takia miljardin markan tasolle.

Tokiossa osakekurssit nousivat perjantaina kahdeksatta päivää peräkkäin, kun Japanin pääministeri Hashimoto ilmaisi kantansa pysyvien verokevennysten puolesta. Nikkei-indeksi nousi vajaan prosentin, mutta muissa Aasian pörsseissä pettymys torstaiseen siltapankkisuunnitelmaan purkautui varovaisella laskulla.

Lontoon ja Frankfurtin pörsseissä liikuttiin varovaisesti plussalla, ja 6000 pisteen päätöstason rikkominen jäi molemmilta ensi viikkoon. Moskovassakin päästiin pitkästä aikaa reippaan nousun makuun, kun markkinoilla odoteltiin kauan kaivattuja verouudistuksia.

Vaikka tämän päivän nousu Helsingissä oli taas pitkälle Nokian ansiota, pystyi portfolioindeksikin mukavaan 0,9 prosentin vahvistumiseen. Nokian torstaina Sveitsistä saama 2,5 miljardin markan jättitilaus potki yhtiön kurssin viimeisellä tunnilla jo 430 markan yläpuolelle. Prosenteissa petrausta torstaihin tuli reilut pari, mutta viikkotasolla hyvää kirjattiin ruhtinaalliset 50 markkaa eli 13 prosenttia.

Päivän nousijana kunnostautui uuden ennätystasonsa saavuttanut Helsingin Puhelin. Reilun 50 miljoonan markan vaihdon keränneen puhelinyhtiön kurssi koheni yli seitsemän prosenttia 276 markkaan. Maaliskuun lopusta yhtiön kurssi on paisunut satasella ja suunta näyttää jatkuvan nousujohteisena, joten omistajilla on syytä tyytyväisyyteen. Tampereen Puhelimelle nousua kertyi kolmisen prosenttia viimeisten kauppojen osoittaessa 48 markkaa.

Päivän vahvistujiin lukeutuivat myös pankit, vakuutuslaput sekä Valmet. Pankit lämpenivät reilulla parilla prosentilla korkojen laskun ja osakesalkkujen turpoamisen myötävaikuttamina. Myös vakuutusyhtiöt nousivat pari prosenttia omaisuusmassan kasvun sekä sektorilla tapahtuneiden yhdistymisten johdosta. Valmet vahvistui Ensolta saaman 40 miljoonan markan tilauksen myötä rapiat kaksi prosenttia sataan markkaan. Metsä sen sijaan polki aivan paikoillaan.

Lue myös:

    Uusimmat