Pörssipäivä

Helsingin Arvopaperipörssissä tunnelma pysyi torstaina vaitonaisena. Osakkeet rikkoivat aamun ensimmäisillä tunneilla ennätyksiä solkenaan, mutta iltapäivällä yleisindeksi painui hienoisesti miinukselle.

Koko viikon kestänyt nousuputki katkesi 0,4 prosentin laskun myötä yleisindeksin päätöslukemien osoittaessa 5344 pistettä. Iltapäivän laimea voittojenkotiutus jätti monen osakkeen selvästi aamun ylimpien arvojen alapuolelle. Venäjän duuman hyväksymät verouudistukset otettiin vastaan tyytyväisinä, mutta suunta Moskovan pörssissä oli alas, kun sijoittajat kotiuttivat voittojaan alkuviikon reippaan nousun jälkeen. Osakkeiden hintaa kuvaava RTS-indeksi peruutti lopulta viitisen prosenttia keskiviikkoisista lukemistaan. Tokiossa osakekurssit jatkoivat varovaista nousuaan vahvistumalla vajaalla prosentilla, kun Japani sai uuden pankkireformia kannattavan pääministeriehdokkaan. Myös muualla Aasiassa kurssit olivat ylämäessä dollarin heikennyttyä 140 jenin alapuolelle. Helsingin pörssin yksittäisistä osakkeista reippainta vauhtia esitti hyötyajoneuvoteollisuuden johdinsarjoja valmistava PK Cables. Yhtiön kurssi kohosi kahdeksan prosenttia päätyen uudelle ennätystasolle 168 markkaan.

Päätähuimaavia nousuja esittäneen Interbankin kurssi käväisi ylimmillään peräti 83 markassa, mutta taipui pörssin sulkeutumiseen mennessä kolmisen prosenttia kallistuneena 73 markkaan. Interbankin kummastusta herättänyt ralli on kasvattanut mukavasti myös sen suuromistajan Finvestin kurssia. Kaupankäynti jäi torstaina edellispäivien tasoista. Jatkuvassa kaupankäynnissä pörssilistan osakkeita vaihtui yhteensä 700 miljoonalla markalla, josta Nokian osuus kohosi 450 miljoonaan markkaan. Nokiaa tehtiin aamulla uudella 453 markan ennätystasolla, mutta päivän viimeisissä kaupoissa sen oli tyytyminen 447,5 markkaan. Toimialoista heikoiten menestyivät vakuutus- ja metsäsektori. Epämuodikkaat, vaatimattomasti vaihdetut metsäyhtiöt heikkenivät keskimäärin vajaalla prosentilla. UPM-Kymmenen päätöstasoksi muodostui 147,9 markkaa, jossa pudotusta oli niukanlaiset 0,1 prosenttia.

Enso ja Metsä-Serla hinnoiteltiin lähes pari prosenttia keskiviikkoisia päätöstasojaan halvemmiksi. Vakuutusindeksi vajosi Sammon reilun kahden prosentin kumarruksen johdosta parisen prosenttia. Yhdysvalloissa sijoittajat vetivät henkeä aamun ensimmäisissä kaupoissa. Suunta oli lähes järjestäen loivasti alaspäin teknologiaosakkeiden painuttua keskiviikkoisen hurjan vahvistumisen jälkeen eniten.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat