Pörssipäivä

Helsingin pörssistä huokui kesäinen tunnelma sijoittajien pysyessä visusti markkinoilta poissa. Torstaina ei liiemmin yritysuutisilla mässäilty, joten osakkeet pysyivät suurimman osan päivästä lähes keskiviikkoisilla tasoilla.

Vielä iltapäivän kahdelle viimeiselle tunnille käännyttäessä hex-yleisindeksi näytti vajaan puolen prosentin nousua, mutta päätöksessä sen oli tyytyminen loivaan miinukseen Nokian halpenemisen myötä. Yleisindeksi kirjasi prosentin kymmenyksen laskun jälkeen päätöslukemiksi 5236 pistettä, kun sen sijaan portfolioindeksi jäi 0,4 prosenttia plussalle.

Markkinoilla odoteltiin uutisia Japanin mahdollisista verokevennyksistä, mikä piti liikkeet Aasian pörsseissä melko vaisuina. Hongkongissa osakkeet heikkenivät tosin parilla prosentilla aavistuksen heikenneen jenin vietyä sijoittajilta suurimman ostoinnon.

Euroopan pörsseissä mielialat pysyivät korkealla pitkälle iltapäivään asti keskuspankkien jätettyä ympäri mannerta korot odotusten mukaisesti paikoilleen. New Yorkin aukeaminen laskuun veti kuitenkin nousuilta jalat alta ja indeksit painuivat pakkasen puolelle.

Helsingissä parhaassa vedossa olivat fuusiospekulaatioilla ratsastavat vakuutusyhtiöt. Sammon uusi ennätys noteerattiin 297 markkaan, missä kallistumista oli viitisen prosenttia. Parissa viikossa Sammon kurssi on vahvistunut lähes viidenneksen eurooppalaisten "naimakauppojen" varjossa. Vakuutusindeksille torstai toi vajaan neljän prosentin lisän, kun Pohjolallekin nousua kertyi reilun prosentin verran. Pohjolan vaihdetumman B-osakkeen kurssi kipusi 313 markkaan. Tietoliikennesektori jäi Nokian 431 markan tason takia 0,9 prosenttia miinukselle.

Korkomarkkinoilla suunta pysyi Saksan vanavedessä hienoisessa laskussa. Meillä pitkässä päässä korot olivat ennätystasoilla pitkän 2010 vuotisen valtion lainan tuoton näyttäessä vajaata viittä prosenttia. Valuuttamarkkinoilla Yhdysvaltain dollari heikkeni euro-valuuttoja vastaan selvästi Suomen markan halvennuttua nelisen penniä 5,56 markkaan.

Yhdysvalloissa osakemarkkinat aukesivat torstaina alaspäin lähinnä tulospettymysten takia. Suurin laskun selittäjä oli kemianjätti DuPont, minkä tulosvaroitus pudotti yhtiön kurssia kymmenellä prosentilla. DuPontin sukellus vei Dow Jones -indeksistä mukanaan noin 0,3 prosentin siivun. Toisen tunnin alussa Dow Jones oli vajaan 0,6 prosentin laskussa teknologiaosakkeiden polkiessa keskiviikkoisten tasojen yläpuolella.
(STT-Boss Information)

Lue myös:

    Uusimmat